KHL:n kärjen ja pohjasakan välinen ero on ylittänyt kriittisen pisteen. Siitä kärsii Jokeritkin, kirjoittaa MTV Sportin Marko Leppänen.
Jokereiden taannoinen sunnuntaiottelu Slovan Bratislavaa vastaan oli sopiva perhepeliksi, koska suurta todennäköisyyttä ylilyönteihin ei ollut ilmassa. Kaikki tiesivät miten ottelussa käy, mutta pois se oli pelattava.
LUE MYÖS: Leijonat-voimahyökkääjä Jokereiden kaatajana – Kristian Vesalaisen komea osuma laiha lohtu
Ottelu harhautti ajatukset miettimään Jokereiden viattomia SM-liiga-aikoja, jolloin Petri Varis haisteli ylisuuren visiirinsä takaa maalipaikkoja SaiPan puolustuksen keskeltä, Wade Immonen katkaisi nälkäisellä mailallaan Porin Ässien hyökkääjien yritykset ja Markus Ketterer väläytti kobrahanskansa KalPan hyökkääjän laukauksen tielle.
SM-liigaa tuli melkein ikävä, mikä on jo huolestuttavaa.
Ottelu Avangard Omskia vastaan oli hienoa, viihdyttävää kiekkoa. Molemmat joukkueet olivat täynnä huippuunsa treenattuja atleetteja, jotka luistelivat kovaa, napsauttivat syötöt kohdalleen ja laukoivat tulisesti. Nimenomaan molemmat joukkueet. Jos ympäriltä kuorii Venäjä-kytkökset ja muut kuonat, silkkana urheilutapahtumana tuote oli erittäin laadukas.
Hyvää viihdettä oli Jokerien ja Ufankin kamppailu, kun koneet käynnistyivät alun jälkeen kunnolla.
Esimerkiksi TsSKA, SKA Pietari, Avtomobilist, Kazan, Jokerit, Omsk, Magnitogorsk ja Ufa ovat tasokkaita joukkueita ja jättimäisiä organisaatioita, jotka on rakennettu rahalla ja hikirauhasten aktiivisella toiminnalla.
Sitten on se peräpää. SM-liigan joukkueiden tasoeroista puhutaan paljon, mutta KHL:ssä kuilu vasta valtava onkin.
Sarjajumbo Admiral Vladivostok on voittanut 37 pelaamastaan ottelusta viisi. Joukkue on Mestiksen tasoa, eikä sen pitämiseen sarjassa löydy mitään muita perusteluja kuin joukkuemäärän väkinäinen pitäminen isona.
KHL:stä ei edes pitäisi puhua kokonaisuutena. On KHL:n huippujoukkueet, ja sitten ne muut.
Neuvostoliitto, Venäjä, jakautuminen upporikkaisiin ja rutiköyhiin– kuulostaan peruskoulun historiankirjalta.
KHL:n vetovoima on himmentynyt pelaajien silmissä. Huippujoukkueisiin eivät mahdu kuin Euroopan kärkitason pelaajat, ja rupuseuroihin lähtö olisi liian iso riski.
Jugra Hanty-Mansijskin ja Lada Toljattin lähtö supisti KHL-joukkueiden määrän 25:een. Samalla kun kantavenäläiset seurat kurjistuvat, KHL tähyää uusiin kaupunkeihin, esimerkiksi Lontooseen.
Jossain vaiheessa tulee piste, jossa tekohengittäminen uusien valloituspaikkojen kautta ei enää onnistu. Se voi olla yllättävänkin lähellä.
Kun venäläisseurat kuihtuvat, nahistuu koko sarjakin hiljalleen.
KHL on tiukentamassa palkkakattosäädöksiään. Tähän asti käytössä on ollut niin sanottu pehmeä palkkakatto, jossa rajan ylittämisestä selviää ylimääräisellä ”sakolla”. Suunnitelmien mukaan palkkakatto olisi 900 miljoonaa ruplaa (11,9 miljoonaa euroa) kaudella 2020-21.
Tuskin maailmassa on yhtään niin sinisilmästä ihmistä, joka uskoo, ettei tuo katto olisi ylitettävissä pienellä kikkailulla ja saunaseurueessa sovitulla kädenpuristuksella.