Näkökulma: Antti Pennasen kohtelu lähti lapasesta – mitä Ilves-luotsi jätti sanomatta ja miksi?
2:41Tästä kohistaan: Antti Pennasta ei nähty jäällä, kun Ilves ja KalPa kiittivät toisiaan puolivälieräsarjan päätteeksiJaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 30.03.2024 13:33
Mikko Hyytiä
mikko.hyytia@mtv.fi
Ilveksen päävalmentajan Antti Pennasen käytöstä perjantai-iltana päättyneen KalPa-sarjan jälkeen koskeva kirjoittelu on saanut "rikoksen" mittaluokkaan nähden poskettomiakin piirteitä. Samalla se alleviivaa yhtä urheilumaailman keskeistä ominaispiirrettä, kirjoittaa MTV Urheilun Mikko Hyytiä.
Tehdään se heti alkuun selväksi: yli kolmen miljoonan euron budjetilla kootun Ilveksen putoaminen SM-liigan puolivälierissä KalPaa vastaan oli raskas epäonnistuminen niin pelaajilta, valmennusjohdolta kuin koko organisaatiolta.
Suurin vastuu on sälytetty joukkuetta kokoamassakin olleen Pennasen niskaan.
Toista ja samalla viimeistä kauttaan Ilvestä luotsannut, Leijonien päävalmentajaksi Tampereelta jatkava Pennanen kaivoi valmennuksellisen epäonnistumisen lisäksi vielä itsensä erittäin syvään lähtökuoppaan painumalla päätössummerin jälkeen suoraan koppiin ja jättämällä väliin pudotuspelisarjoista tutut kättelyt ja kiitokset vastapuolelle.
Pennanen selitti toimintaansa Ilta-Sanomille sillä, ettei hän tiennyt tällaisesta perinteestä. Kommentissa on vahva selittelyn maku. Pennanen oli nimittäin ennen tätä toiminut joko apuvalmentajana tai päävalmentajana kaikkiaan yhdeksässä SM-liigan pudotuspelisarjassa, niistä neljässä häviävänä osapuolena.
Tuntuu päivänselvältä, että todellinen syy oli jokin aivan toinen.
Ihmisten käyttäytymisen taustalla vaikuttaa usein varsinkin vaikeissa tilanteissa jonkinlainen pyrkimys suojella itseään.
Ja vaikeista tilanteista puheen ollen.
Tuskin kukaan oli perjantaina päätössummerin soidessa yhtä pettynyt kuin Pennanen, jonka hartioilla painoivat ne kaikki toiveet ja odotukset, jotka viimeisten 39 vuoden ajan ovat Tampereen vihreäkeltaisella puolella patoutuneet.
Kesken viime kauden erotetun Jouko Myrrän tilalle päävalmentajaksi pestatun Pennasen lähtökohdat tehtäväänsä olivat sanalla sanoen hirveät. Valmentajia vaihdetaan huomattavasti useammin silloin, kun joukkueella menee huonosti, kuin silloin, kun joukkue on sarjakärjessä.
Pennanen tiesi aloittaessaan, että kaikki muu kuin Suomen mestaruus tarkoittaisi raskasta epäonnistumista.
Olisiko Pennasen katoamien päätössummerin jälkeen voinut siis johtua yksinkertaisesti siitä, että hän tarvitsi vaikeassa paikassa pienen hetken ihan vain itselleen? Ainakin MTV Urheilun tv-haastattelun loppuhetkillä oli nähtävissä, että tunteet olivat pinnassa.
Ja vielä tärkeämpi kysymys kuuluu: jos näin oli, miksi sitä ei voi sanoa ääneen?
Epäilemättä ainakin siksi, että urheilussa eletään vahvuudesta ja vahvuuksista. Heikkoutta ja heikkouksia varjellaan viimeiseen asti. Ristiriita esimerkiksi terapeutti ja kirjailija Tommy Hellstenin usein esiin nostamaan näkökulmaan on ilmeinen.
Siinä missä urheilumaailmassa on tunnetusti kahdenlaisia valmentajia – niitä, jotka ovat saaneet potkut, ja niitä, jotka eivät vielä ole – Hellsten näkee maailmassa olevan kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tunnistavat heikkoutensa, ja niitä, jotka eivät vielä tunnista.
Edellä mainittu ristiriita syntyy siitä, että Hellstenin mukaan vahvuus piilee nimenomaan heikkouden hyväksymisessä ja siksi ihmiseksi kasvaminen on ennen kaikkea pienemmäksi kasvamista; on rohkeaa olla haavoittuva ja inhimillinen.
Ammattiurheilun kontekstissa tällaista ei kuitenkaan katsota hyvällä, ei varsinkaan päävalmentajan kohdalla, jonka tärkein työ on Pennasen itsensä sanoin "yrittää auttaa ja tukea pelaajia suorittamaan paremmin".
– Kun nykyään katsoo otsikoita pahoinvoivista urheilijoista, on ihan selvää, että urheilijoiden kanssa toimivien ihmisten pitää myös olla kiinnostunut, miten urheilijat voivat, Pennanen sanoi AamulehdelleKalPa-sarjan alla.
Luettuani sarjan viidennen ja ratkaisevan ottelun jälkeen useammankin arvion "säälittävän pellen", "reppana" Pennasen "häpeällisestä", "nolosta", "pelkurimaisesta" ja "ala-arvoisesta" käytöksestä, rohkenen epäillä, että valmentajista kiinnostuneita on huomattavasti vähemmän.
