Näkemiin kesäiset lukemat – ensi viikko alkaa koleana

Sää on viilenemässä. Sateita tulee yhä ajoittain.

Viikonloppuna sää on epävakaista. Eniten sateita tulee pohjoisessa, muuallakin tulee paikoin sadekuuroja. Aurinko pilkahtelee maan etelä- ja keskiosassa. Sunnuntaina pohjoisesta virtaa kylmää ilmaa ja sää viilenee edelleen. Lämpötilat ovat etelässä kymmenen asteen yläpuolella ja pohjoisessa kymmenen asteen alapuolella.

Brittien saarten ylle on vahvistumassa korkeanpaineenkeskus, joka vaikuttaa meidänkin säähämme ensi viikolla.

– Maanantaina sadekuuroja tulee tämän hetken ennusteen mukaan etenkin Itä-Suomessa. Tuuli puhaltaa pohjoisesta. Sää on todennäköisesti pilvistä ja syksyisen koleaa, sanoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Sään ennustettavuus heikkenee selvästi jo alkuviikolla. Maanantain jälkeen Suomen sää riippuu Atlantilla olevan korkeapaineen liikkeistä.

– Jos korkeapaine pysyttelee Brittein saarten yllä ja matalapaineet pääsevät kulkemaan meille sen pohjoispuolitse, sää on sateista ja koleaa. Jos taas korkeapaineen keskus siirtyy kohti Pohjoismaita, ensi viikolla saataisiin nauttia kauniista ja kuulaasta syyssäästä.

Korkeapaineen sijainnilla on vaikutusta myös lämpötiloihin.

– Jos ilma virtaa meille luoteen tai pohjoisen puolelta, lämpötila jää pohjoisessa alle kymmeneen ja etelässä lähelle kymmentä astetta. Korkeapaine puolestaan voisi tuoda mukanaan myös lämpimämpää ilmaa. Syksy on kuitenkin jo niin pitkällä, että selkeässä ja heikkotuulisessa säässä voi olla yöpakkasia, etenkin pohjoisessa, sanoo Miina Manninen.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat