Ruoalla ei tietenkään saisi leikkiä, mutta maailmanennätyksiä halajavat ruokaekspertit ovat esitelleet omia erityistaitojaan Guinnesin ennätyskirjalle. Tässä kymmenen omituisinta.
Telegraph listasi erikoisimmat ruokaennätykset kautta aikain. Kaikki alla olevat suoritukset on kirjattu arvostettuun Guinnesin ennätyskirjaan, joten nämä tarinat ovat tosia.
Eniten viinirypäleistä puristettua mehua
Yhden minuutin aikana on onnistuttu puristamaan viinirypälemehua huimat 8,6 litraa – jalkoja käyttäen! Ennätystä pitää hallussaan saksalainen Martina Servaty.
Suurin myytävä hodari
Vuonna 2011 myynnissä ollut 3,18 kilogrammaa painava hot dog oli kaupan Yhdysvalloissa. Hintaa jättikokoisella hot dogilla oli noin 30 euroa.
Suurikokoisin pizzataikina
Yhdysvaltalainen Tony Gemignani onnistui pyörittämään puolen kilogramman kokoisesta pizzataikinasta halkaisijaltaan 84,33 senttimetriä leveän pizzapohjan kahden minuutin aikana.
Kallein suklaamuna
Hintavin pelkästä suklaasta valmistettu muna myytiin Lontoolaisessa huutokaupassa vuonna 2012 järjettömään 8 932 euron hintaan.
Eniten syötyjä Big Maceja
Yhdysvaltalainen Donald A. Gorske sai ennätyksen haltuunsa, kun miehen elämän aikana syöneiden Big Mac -hampurilaisten määräksi tuli pyöreät 26 000. Tuolloin mies oli syönyt hampurilaisia päivittäin jo neljäntoista vuoden ajan.
Suurin suklaakolikko
Italian Bolognassa järjestetyillä -suklaamessuilla kirjattiin ennätystenkirjaan maailman suurin suklaakolikko, jolla oli painoa 658 kiloa.
