Näissä maissa eletään pisimpään vuonna 2040 – tutkija: "Suuri epätasa-arvoisuus tulee jatkumaan"

Syöpä ja ravinto 5:18

Ihmiset elävät keskimäärin yhä pidempään valtiosta riippumatta. Tuore The Lancet -tiedelehdessä julkaistu raportti kuitenkin ennustaa, että tietyissä maissa ihmisten elinikä kasvaa lähitulevaisuudessa enemmän kuin toisissa. Syy tähän piilee esimerkiksi varallisuudessa, koulutuksessa sekä elintavoissa.

VIDEO: Syöpien odotetaan lisääntyvän jo lähitulevaisuudessa. Onko määrän kasvulla yhteys ruokavalioomme?

The Lancet -tiedelehdessä julkaistussa raportissa tutkijat tarkastelivat 195 valtiosta kerättyjä tietoja ja mahdollisia ennenaikaiseen kuolemaan johtavia tekijöitä, kuten diabetesta, HIV:iä ja AIDS:ia, syöpiä, sekä ravitsemuksen ja tupakoinnin kaltaisia riskitekijöitä. Mallinnuksiensa jälkeen tutkijat arvioivat, kuinka paljon kussakin maassa keskimääräinen eliniänodote nousee vuodesta 2016 vuoteen 2040.

Koko maailman keskiarvo eliniän kasvulle oli 4,4 vuotta.

Eniten ennenaikaisia kuolemia uskotaan aiheutuvan korkeasta verenpaineesta, ylipainosta, korkeasta verensokerista, tupakoinnista ja alkoholin käytöstä.

Espanjalaiset nousivat ykköspallille 

Pisimpään vuonna 2040 näyttävät elävän espanjalaiset, joiden  tulevaksi keskimääräiseksi elinajanennusteeksi tutkivat laskivat 85,8 vuotta. Häntäpäätä puolestaan pitää eteläisessä Afrikassa sijaitseva Lesotho, jossa ihmisten elinajan ennustetaan olevan parinkymmenen vuoden kuluttua vain 57,3 vuotta. Suomessa keskimääräisen eliniän odotetaan vuonna 2040 olevan 82,5–85 vuotta.

Näissä maissa eletään pisimpään vuonna 2040

1. Espanja (85,8 vuotta)

2. Japani (85,7 vuotta)

3. Singapore (85,4 vuotta)

4. Sveitsi (85,2 vuotta)

5. Portugali (84,5 vuotta)

6. Italia (84,5 vuotta)

7. Israel (84,4 vuotta)

8. Ranska (84,3 vuotta)

9. Luxemburg (84,1 vuotta)

10. Australia (84,1 vuotta)

– Suuri epätasa-arvoisuus tulee jatkumaan, totesi yhdysvaltalainen kansainvälistä terveyttä tutkinut Christopher MurrayCNN:n mukaan.

Epätasa-arvoisuuteen vaikuttavat Murrayn mukaan esimerkiksi köyhyys ja koulutuksen puute.

The Lancetin raportin listan 18 viimeistä sijaa pitävät valtiot sijaitsevat kaikki Afrikassa. Maanosassa elinajan odotetaan kuitenkin nousevan 6,4–9,5 vuotta vuoteen 2040 mennessä, eli enemmän kuin maailmassa keskimäärin. 

Eniten elinajan uskotaan kasvavan Syyriassa. Kymmenen vuoden elinajanodotuksen ennuste perustuu oletukselle, että maata vuodesta 2011 repinyt tuhoisa sisällissota päättyy.

Välimeren ruokavalio kärkikymmenikön takana?

Raportin voi lukea vahvistavan entisestään käsitystä Välimeren perinteisestä ruokavaliosta terveyden edistäjänä. Tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että Välimeren perinteinen ruokavalio pidentää iäkkäidenkin elinikää. Samankaltaisia tuloksia on saatu ennenkin.

The Lancetin ennustama kärkikymmenikkö edustaa myös Maailman terveysjärjestön (WHO) terveydenhuoltojärjestelmien paremmuutta arvioivassa listauksessa. Espanjan verovaroin rahoitettu terveydenhuolto on listan mukaan maailman seitsemänneksi parhain. Kyseisen listan kymmenen kärjestä löytyvät myös Ranska, Italia, Singapore ja Japani. Lesotho on sijalla 183. Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on listan mukaan maailman 31. paras.

Lähde: The Lancet, CNN

Lue myös:

    Uusimmat