Suomen voimavaroiksi muodostuivat lukutaito ja ilmaisunvapaus. Sitä vastoin koulutuksessa, terveydenhuollossa ja henkirikostilastoissa on parannettavaa. Suomi on sijoittunut neljänneksi sosiaalisen kehityksen indeksissä (Social Progress Index, SPI), joka on vuosittainen kansainvälinen vertailu.
Julkkisdynastiaan kuuluva Kourtney Kardashian kävi salalomalla Lapissa – katso videolta ote Suomen-vierailusta!
1:12
Tutkimuksen teetti voittoa tavoittelematon Social Progress Imperative -yhteisö yhteistyössä Massachussetsin teknillisen yliopiston, yrityspalveluyhtiö Deloitten ja liiketaloustieteen professori Michael Porterin kanssa. Porter on myös menetelmän kehittäjä.
Vertailun ykkösenä komeilee Norja. Ruotsi jäi niukasti taakse sijalle viisi. Sijat kaksi ja kolme menivät Tanskalle ja Sveitsille.
Maiden hyvinvointia mitattiin kolmella yläkategorialla, jotka jaettiin perustarpeisiin, hyvinvoinnin perusteisiin ja mahdollisuuksiin.
Kukin kategoria jakautui neljään alakategoriaan, jotka vielä osaltaan jakautuivat omiin aihealueisiinsa. Kaiken kaikkiaan maiden onnistuneisuutta mitattiin viidelläkymmenellä eri mittarilla.
Näihin kuuluivat koulutus, ympäristö, suvaitsevaisuus, turvallisuus ja hyvinvointi.


