Naisleijonien välieräsankari hehkutti maagista kotiyleisöä – nosti esiin merkittävän yksityiskohdan finaalin alla

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue teki historiallisen teon, kun se kaatoi Kanadan välieräottelussa 4-2 lukemin. Suomi eteni ensimmäistä kertaa MM-finaaliin. Yksi ottelun suurimpia sankareita oli 2+1 tehopisteet viimeistellyt Ronja Savolainen.

21-vuotias Savolainen oli kakkossyöttäjänä 2-1 johtomaaliin ja viimeisteli itse 1-1 tasoituksen sekä 4-2 osuman tyhjään maaliin. Puolustaja kertoo nauttivansa tällaisista peleistä.

– Joo, totta kai. Nyt oli historiasta kyse. Kyllä siinä sai vielä lisäbuustia vieressä olevalta huutavalta yleisöltä. Aivan maagista oli. Tykkään tällaisista peleistä, sillä näistä minä sytyn, Savolainen sanoi MTV Urheilulle.

Alkulohkossa Suomi selvän 6-1 murskatappion. Savolainen nosti esiin niitä asioita, joita joukkue teki kentällä eri tavalla.

– Katsottiin ennen ottelua aika paljon videoita niistä tilanteista, joissa pitäisi suoriutua paremmin. Enemmän se oli sitä, että piti olla alusta alkaen hereillä ja luistella enemmän. Teimme niitä pieniä asioita, joita emme ensimmäisessä kohtaamisessa tehneet. Silloin oltiin kiekon perässä, eikä pidetty omia pelaajia. Nyt teimme kaiken täydellisesti, Savolainen kertoo.

– Teimme kaiken saman kuten aina ennenkin. Tiesimme, että pelasimme hyvän pelin Tshekkiä vastaan, niin katsoimme siitä videoita. Ajateltiin, että tehdään vain samalla tavalla, niin eiköhän nämäkin kaadu. Normaali valmistautuminen oli, mitään ei tarvinnut muuttaa. Pelijuttuja pitää muuttaa, mutta ei mitään valmistautumiseen liittyvää, Savolainen jatkaa.

Yhdysvallat höykytti toisessa välierässä Venäjää peräti 8-0 lukemin. Toinen välierä pelattiin illalla ja Savolainen löytää tästä Suomelle etulyöntiaseman.

– Itse kun olen pelannut noissa myöhemmissä peleissä, niin olen vasta nukahtanut yöllä siinä kolmen aikaa. Nyt saamme kunnon yöunet ja kunnolla ruokaa sekä päästään tekemään palauttavat harjoitukset huolella. Hyvä, että pelattiin tähän aikaan, Savolainen päättää.

Jääkiekon MM-kisojen finaali Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on vuorossa sunnuntaina kello 20. Pronssipeli, jossa kohtaavat Kanada ja Venäjä pelataan kello 16. 

Juttua korjattu klo 21.46: Savolainen on puolustaja, ei hyökkääjä. 

Lue myös:

    Uusimmat