Naisleijonien päävalmentaja osasi aavistaa MM-finaalipaikan: "Tuntui koko ajan siltä, että tänään se jättipommi saattaa tulla"

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen aisti historiallisen MM-välierän aikana, että jotain suurta on tapahtumassa. Mustonen kehui joukkuettaan, joka ei antanut tuumakaan periksi.

Naisleijonat kaatoi Kanadan välierässä 4-2 ja eteni ensimmäistä kertaa MM-finaaliin. Mustonen kertoi olleensa pelin aikana rauhallinen, mutta tunne siitä, että jotain suurta voisi tapahtua, oli läsnä.

– Olin pelin aikana äärimmäisen rauhallinen, vaihtopenkillä on niin fokusoitunut. Tunnereaktio tuli 37 viimeisen sekuntin aikana. Nyt puseron sisässä on tietenkin paljon tunteita.

– Olimme aivan jyrän alla ensimmäisessä erässä, mutta pääsimme upealla ylivoimalla mukaan peliin. Tuntui koko ajan siltä, että tänään se jättipommi saattaa tulla.


Mustosen mukaan avain voittoon oli nimenomaan heikosta ensimmäisestä erästä parantaminen ja kehittyminen. Peli oli fyysistä, mutta päävalmentajan mukaan kovuus ei Suomen naisia hetkauta.

– Pohjois-Amerikassa tiedetään, että kun olemme zonessa, fyysisellä pelillä ei näitä Naarasleijonia kesytetä. Takapakkia ei oteta. He tietävät, että meitä on turha pelotella.

Finaalissa vastaan asettuu joko Venäjä tai Yhdysvallat. Välierän pelissä kaikki sujui hyvin, mutta keskittyminen hurjan illan jälkeen täytyy löytää myös finaaliin.

– Uskon, että pystymme keräämään porukan ja pelaamaan todella hyvän ottelun huomenna. Pelaajille terveiset, että jos ei pysty latautumaan, ei tule leirille kutsua, Mustonen naureskeli.



Lue myös:

    Uusimmat