Naiset käyttävät sievoisia summia väärän sävyiseen meikkiin: Näihin tuotteisiin tuhlataan
Olet varmaan itsekin joskus ostanut epähuomiossa väärän sävyisen meikkivoiteen, joka onkin ollut aivan liian tumma – tai kerrassaan liian vaalea. Huulipuna ei olekaan näyttänyt omilla huulilla yhtä punaiselta kuin puikossa, vaan pikemminkin oranssilta. "Sen oikean" löytäminen voi olla haastavaa, mutta älä kuitenkaan sorru virheostoksiin – se voi nimittäin näkyä myös kukkarossasi.
Oikean sävyisen meikkituotteen – etenkin meikkivoiteen! – löytäminen voi olla haastavaa: oma ihonsävy saattaa muuttua reippaasti vuodenaikojen vaihtuessa sekä oman elämäntyylin mukana. Myöskin kauppojen valaistus saattaa vaikuttaa siihen, että kaupassa meikkituote näytti kerrassaan mainiolta, mutta ulos astellessa luonnonvaloon totuus onkin aivan toinen.
Kauneusvinkkien vuoden 2013 Suuren Kauneuskyselyn* mukaan suurin osa, 39 prosenttia suomalaisnaisista kuluttaa kosmetiikkaan 100–300 euroa vuodessa. Mutta kuinka paljon rahaa saattaa kulua väärään sävyisiin tuotteisiin?
Brittiläisen MyVouchercodesin teettämän selvityksen mukaan brittinaiset kuluttavat lähes 90 euroa vuodessa väärän sävyisiin kosmetiikkatuotteisiin – toisin sanoen karkeasti arvioituna lähes 6 000 euroa koko elämänsä aikana.
Eniten hätiköityjä ja virheellisiä ostoksia tehtiin meikkivoiteen parissa, eikä ihme – oikean sävyisen meikkivoiteen etsiminen voi olla haastavaa. Suomenkin katukuvassa näkee usein liian tumman sävyisiä pohjustuksia, sillä suomalaisen iho usein omalta sävyltään hyvin vaalea. Rahaa voikin sujahtaa reippaasti väärän sävyisiin ja värisiin tuotteisiin.
TOP 5: Näitä tuotteita ostetaan väärässä sävyissä
1. Meikkivoide (– kirkas ykkönen!)
2. Poskipuna
3. Aurinkopuuteri
4. Luomiväri
5. Huulipuna
Tästä syystä onkin tärkeää välttää virheostokset ja käyttää aikaa "Sen Oikean" löytämiseen. Ota huomioon, että juurikin iho on vaativa – kaikki tuotteet eivät toimi samoina vuodenaikoina. Esimerkiksi kuiva talvi-iho vaatii enemmän hoitavuutta ja täyteläisyyttä, kun taas kesällä ohut, sävyttäväkin tuote riittää. Jos et ole varma, käänny ammattilaisen puoleen.
Lue myös:
Lähde: *Suuri Kauneuskysely 2013 (tiedot kerätty 28.5.–9.8.2013), Femalefirst.co.uk: Selvityksen teetti Myvouchercodes.co.uk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää