Naisen koskettava kirjoitus: ”Viesti ystävilleni, joilla vielä on äiti…”

Oman äitinsä liian varhain menettänyt nainen muistuttaa, että äidit eivät ole kanssamme ikuista. Muista häntä nyt, kun se on vielä mahdollista. 

ScaryMommy-sivustolle kirjoittanut Jess Wolstenholm julkaisi ajatuksia herättävän kirjeen kaikille niille, joiden äidit ovat vielä elossa. Hänen oma äitinsä menehtyi kuin varkain vain kymmenen kuukautta syöpädiagnoosin jälkeen.

Nainen kertoo, ettei osannut kuvitellakaan menettävänsä äitinsä niin varhain. Mikään ei pystynyt valmistamaan häntä siihen.

– Yhtenä päivänä elämme elämäämme yhdessä, teemme suunnitelmia tulevaisuudelle, ja seuraavana hetkenä kamppailemme, taistelemme ja sanomme hyvästejä, Wolstenholm kertoo.

Tuleva äitienpäivä tulee olemaan naisen ensimmäinen ilman äitiä. Hän ei pysty antamaan kortteja ja lahjoja, eikä kiittämään äitiään kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt tyttärensä eteen. Kaikkien näiden ajatusten kanssa painittuaan nainen haluaakin muistuttaa kaikkia niitä, joiden omat äidit ovat vielä elossa, muistamaan äitejään jollain tapaa. Tehkää se nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus. Nainen otsikoi kirjoituksensa sanoin: ”Viesti ystävilleni, joilla vielä on äiti…”

"Rakkaat ystävät, joiden äidit ovat vielä elossa..."

Soita hänelle, syleile häntä ja ympäröi hänet rakkaudellasi.

– Etsi sovintoa, jos olette vieraantuneet. Etsikää kompromissia, jos olette eri mieltä. Etsi aikaa ja huomiota, jos olet kiireinen. Etsi kiintymystä, jos olet varautunut. Etsi vilpitöntä rakkautta, vaikka osoittaisitkin sitä säännöllisesti.

Wolstenholm kertoo, ettei olisi voinut kuvitellakaan vuosi sitten viettävänsä äitienpäivää ilman äitiä. Tämän vuoksi hän toivoo, ettei kukaan meistä antaisi päivien livetä otteesta ilman kiintymyksen osoittamista.

– Ajattelisittepa samoin tai olisittepa kaikista asioista eri mieltä, jos voit, katso äitiäsi silmiin ja kerro hänelle, kuinka erityinen hän on. Olipa hän ollut roolimalli tai ei opettanut sinulle mitään, kerro hänelle, kuinka paljon olet oppinut häneltä.

– Olipa hän täydellinen äiti tai kaukana siitä, hän on yhä täällä, ja pelkästään se antaa paljon mahdollisuuksia teille molemmille, nainen toteaa.

Videolla lapset antavat rehellisen mielipiteensä siihen, mihin äitiä oikein tarvitaan. 


Lähde: ScaryMommy

Lue myös:

    Uusimmat