Nainen teki perättömän ilmoituksen autoon jätetystä lapsesta – taustalla mitä typerin syy

Yhdysvalloissa kuoli viime kesänä 42 kuumaan autoon jätettyä lasta. Yksi nainen päättikin käyttää viranomaisten vakavaa suhtautumista asiaan hyväkseen.

Newyorkilaisnainen pidätettiin kesäkuun alussa tämän ilmoitettua hätäkeskukseen autoon jätetystä lapsesta. Autossa ei nimittäin ollut lasta eikä kyseessä ollut minkään sortin hätätilanne.

Shontay Wright, 36, oli onnistunut jättämään autonsa avaimet auton sisäpuolelle, ja ovet olivat napsahtaneet lukkoon. Sen sijaan, että hän olisi soittanut kaverilleen, lukkosepälle tai tiepalveluun, päätti hän pyytää apuun poliisin.

Viranomaisten toimintaa tehostaakseen Wright päätti valehdella. Hän kertoi, että autossa oli pieni lapsi lukkojen takana.

Poliisi saapui paikalle ymmärrettävästi vauhdilla, mutta lähes yhtä nopeasti selvisi se, ettei autossa ollut mitään muuta kuin naisen avaimet. Poliisi katsoi parhaaksi pidättää naisen, mutta tämä ei ollut erityisen suostuvainen.

Perättömän ilmoituksen lisäksi naista epäilläänkin nyt myös virkamiehen vastustamisesta, sillä poliisilla oli ongelmia saada tätä käsirautoihin.

Tässä Helsingin poliisin julkaisemat toimintaohjeet, mikäli havaitset lapsen, joka on oikeasti jätetty kuumaan autoon.

Lue myös:

    Uusimmat