Näin valmistuu Kari Aihisen suussa sulava janssoninkiusaus – katso Kaappaus keittiössä -jakson reseptit

Nappaa toisen Kaappaus keittiössä -jakson reseptit talteen.

Kauden toisessa Kaappaus keittiössä -sarjan jaksossa kohdattiin rooliensa vangit.  Marin ja Samin perheen arkirutiinit kaipaavat kipeästi muutosta, sillä keittiössä mennään aina Samin suunnitelmien mukaan. Marilla puolestaan ei ole innostusta ruuanlaittoon. Näillä resepteillä Aihinen yritti murtaa rutiinit ja saada Marinkin innostumaan ruuanlaitosta. 

Katso resepti:

Janssoninkiusaus

  • 6 annosta
  • 2 sipulia
  • 8 perunaa
  • 2 purkkia anjovista
  • ½ pakettia pekonia
  • 6 dl kermaa
  • anjovisliemi
  • mustapippuria

Kuori ja pilko sipulit sekä perunat ohuiksi siivuiksi. Paloittele pekonit.  Voitele uunivuoka ja levitä pohjalle kerros sipulia, perunaa. Lado päälle vuorotellen pekonia, anjovisfileitä, sipulia ja perunaa.

Sekoita kerma anjovisliemen kanssa ja mausta pippurilla. Kaada kermaseos vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa, noin 45 min.


Possun kassler

  • kokonainen porsaan kassler
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • ½ litraa lihalientä
  • voita
  • tuoretta salviaa
  • tuoretta lehtipersiljaa

Mausta liha suolalla ja pippurilla. Ruskista liha kuumalla pannulla voissa ja siirrä sen jälkeen pataan.

Kuori, pilko ja kuullota sipuleita pannulla. Lisää joukkoon valmis lihaliemi ja tuoreita yrttejä. Maista lientä ja mausta lisää, kunnes se on maukas. Kun liemi on valmis, kaada se kasslerin päälle pataan.

Kypsennä lihaa kannen alla 100 asteen uunissa noin 8 - 10 tuntia kunnes liha on mureaa.
 

Savulohimunakas

  • 1 annos
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl kermaa
  • 100 g savulohta
  • kourallinen pinaattia
  • puolikas avokado
  • mustapippuria
  • suolaa
  • sitruunamehua

Sekoita kananmunat ja kerma keskenään munakasmassaksi. 

Lisää seos öljytylle pannulle ja paista miedolla lämmöllä, jotta kananmunamassa jähmettyy.

Kun munakas on lähes valmis lisää päälle revitty savulohi, pinaattia ja kuutioitua avokadoa.
 

Chorizomunakas

  • 1 annos
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl kermaa
  • pala chorizomakkaraa
  • pala purjoa
  • pinaattia
  • puolikas avokado
  • mustapippuria
  • suolaa

Sekoita kananmunat ja kerma keskenään munakasmassaksi.

Pilko chorizo ja purjo ohuiksi viipaleiksi.

Kuullota purjoa öljyisessä pannussa ja lisää hetken päästä chorizo. Kaada päälle munakasmassa. Paista miedolla lämmöllä, sillä tavoitteena on saada kananmunamassa jähmettymään, ilman että se munakas ottaa liikaa väriä.

Mausta suolalla ja pippurilla ja kun munakas on valmis, käännä se lautaselle ja viimeistele pinaatilla ja avokadokuutioilla.
 

Grillattu salaatti

  • 6-8 annosta
  • 2 paprikaa
  • 5 parsaa
  • puolikas hunajameloni
  • 1 kesäkurpitsa
  • nippu broccolinia
  • 1 avokado

Marinadi

  • rypsiöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • sitruunamehua

Kuori hunajameloni ja katkaise parsasta kuiva tyviosa pois.Tarvittaessa kuori parsat.

Pilko paprika, hunajameloni ja kesäkurpitsa isoiksi paloiksi ja puolita avokado.

Valmista vihanneksille marinadi ja pyörittele niitä siinä.

Grillaa ja nauti!


Grillattu lohi

  • lohta
  • suolaa
  • mustapippuria

Mausta lohi suolalla ja pippurilla ja grillaa noin 4 min per puoli.
 

Grillattu naudan sisäfile

  • n. 150 g härän sisäfilettä per syöjä
  • suolaa
  • mustapippuria

Mausta liha suolalla ja pippurilla ja aseta kuumaan grilliin.

Kun neste alkaa tihkua pinnalla, käännä. Kun sama juttu tapahtuu myös toisella puolella, nosta pihvi pois grillistä ja kääri folioon vetäytymään.


Worcester majoneesi

  • 2 dl majoneesia
  • 2 rkl worcester kastiketta
  • ½ sitruunan mehu
  • suolaa
  • mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista ja mausta lisää tarpeen mukaan!


Vihreä gaspazcho eli vihanneskeitto

  • 6 annosta
  • 1 vihreä omena
  • 1 kurkku
  • 1 varsisellerin varsi
  • jääsalaattia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 avokado
  • 2 dl turkkilaista jugurttia
  • 1 rkl worcester kastiketta
  • sitruunamehua
  • mustapippuria
  • suolaa
  • tuoretta minttua

Pilko kaikki vihannekset paloiksi ja lisää blenderiin. Lisää sekaan jugurtti ja mausta worscester kastikkeella, sitruunamehulla, mintulla, suolalla ja pippurilla.

Sekoita massa tasaiseksi blenderissä ja maista sekä mausta lisää tarpeen mukaan.


Herkullinen lihapata

  • 6 annosta
  • 500 g naudan paistilihaa
  • 4 isoa herkkusientä
  • 2 sipulia
  • 1/2 litraa lihalientä
  • paketti koskenlaskija -juustoa
  • tuoretta timjamia

Paloittele liha kuutioiksi. Paista lihaan kaunis väri voissa. Lisää lihat pataan.

Kuori ja pilko sipulit. Pilko myös herkkusienet. Kuullota näitä ja lisää sen jälkeen pataan.

Kaada pataan lihaliemi ja mausta laakerinlehdillä, tuoreilla timjaminoksilla ja kokonaisilla mustapippureilla.  

Anna padan hautua liedellä noin 45min. Viimeistele pata koskenlaskija juustolla. Tarjoile keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.  


Lihapullat tomaattikastikkeessa

  • 6-8 annosta
  • 800 g paistijauhelihaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 3 tölkkiä kokonaisia säilyketomaatteja
  • parmesan- juustoa
  • rucolaa

Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla ja pyörittele niistä sopivan kokoisia pullia.

Paista lihapullat voissa ja lisää sen jälkeen uunivuokaan.

Kaada päälle säilyketomaatit ja paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Viimeistele valmis vuoka parmesan- juustolla ja rucolalla.


Rapu- mangosalaatti

1 mango
150 g katkarapuja
1 avokado
oliiviöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
tuoretta rakuunaa
tuoretta basilikaa

Kuori ja pilko mango sekä avokado pieniksi kuutioiksi.

Sekoita mango- ja avokadokuutiot sekä valutetut katkaravut keskenään ja lisää sekaan loput ainekset.

Maista ja mausta tarpeen mukaan. Anna maustua jääkaapissa. Nauti kylmänä sellaisenaan tai vaikka gaspazchon kanssa.


Jugurttimousse

  • 4 dl kreikkalaista jugurttia
  • 4 dl kermaa
  • 1 rasia mustikoita
  • 1 rasia vadelmia
  • 1 dl tomusokeria
  • sitruunamehua

Vatkaa kerma ja lisää joukkoon jugurtti, tomusokeri ja purista sekaan sitruunamehua.

Nostele mousse varovasti tarjoiluastiaan ja lisää marjat pinnalle.

Kaappaus keittiössä torstaisin mtv-palvelussa ja klo 20 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat