Näin Tynkkynen kuvailee potkujaan puolueesta: "Poliittinen ajojahti"
Perusuomalaisista erotettu puolueen 3. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kuvailee erottamistaan puolueesta poliittiseksi ajojahdiksi.
– Tämä on ihan puhtaasti poliittinen ajojahti. Meillä on puolueessa poliitikkoina tuomittuja ihmisiä, kuten Jussi Halla-aho ja he ovat siitä huolimatta saaneet olla puolueessa ja europarlamenttiehdokkaana, Tynkkynen toteaa Huomenta Suomessa.
– Tässä kohtaa ei ole edes tapahtunut mitään ja siitä huolimatta potkitaan pois, hän kritisoi.
Syksyn puoluekokouksessa 3. varapuheenjohtajaksi valittu Tynkkynen kuvailee erottamista käsittämättömäksi ja kritisoi kovin sanoin tilanteen hoitamista.
– Tämä kommunikointi on ollut jotain käsittämätöntä. Olen itse täällä työmatkalla tekemässä perussuomalaista politiikkaa ja kolme päivää sitten minut erotettiin puolueesta, mutta minä en tiennyt siitä yhtään mitään.
Hän sai kuulla erottamisestaan sähköpostilla, jonka lähetti puoluesihteeri.
– Mitään puhelinsoittoa tai järkevämpää yhteydenottoa puolueen puheenjohtajalta tai puoluesihteeriltä ei tullut. On aika hälyttävä tilanne perussuomalaisilla, miten toimitaan. Tämä on suoraan sanottuna kestämätöntä, Tynkkynen sanoo.
Nettivetoomus potkujen syynä?
Puoluehallituksen mukaan syynä potkuihin oli se, että Tynkkynen oli julkaissut ilman lupaa nimet, jotka oli kerännyt perussuomalaisten yhteiskokousta vaatineeseen nettivetoomukseen. Puoluehallituksen mukaan tämä loukkasi puolueen jäsenten oikeuksia. Asiasta uutisoi perussuomalaisten verkkolehti Suomen Uutiset. Tynkkysen mukaan tämä syy on perusteeton.
– Vetoomus oli internetissä avoimesti ja sinne sai täyttää niitä tietoja, mitä halusi itsestään antaa. Meidän näkökulmastamme sen pitikin olla läpinäkyvä. Jos joku toinen olisi lisännyt sinne nimen, joka ei sinne kuulunut, niin tämä henkilö olisi sen nähnyt ennen luovutusta.
Tynkkysen mukaan hän on saanut puoleen sisältä paljon tukea.
– On aika paljon tullut sellaisia puheenvuoroja, missä puhutaan siitä, että puoluekokouksen puheenjohtajavaalin pari kuukautta sitten tekemää demokraattista päätöstä on loukattu rajulla tavalla.
– Ihmisten on vaikea ymmärtää, miten puoluehallitus uskaltaa mennä astumaan sen puoluekokouksen mandaatin yli.
Uusimmat
-
16:33
Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat hyödyntäneet pariterapiaa lapsiarjessa: "Iso apua siinä kohtaa, kun on rankkaa"
-
16:29
Susi lähestyi koulutaksia odottanutta lasta Loimaalla – neuvokkaan koululaisen kiljaisu karkotti pedon kauemmas tarkkailemaan
-
16:24
Jalkapallon Euroopan mestari Lodetti on kuollut
-
16:01
Miksi toinen ymmärtää matikkaa ja toiselle se tuottaa ahdistusta? Suomalaisprofessori: "Sellaista ilmiötä kuin heikko matikkapää ei oikeasti ole"
-
15:49
Yleisurheilun supertähti lopettaa uransa – lausui koskettavat jäähyväiset: "Joskus urasi muuttuu hetkeksi ajassa"
-
15:44
Konkarikytän uskomaton keikka: Löysi eteisen kaapista pankkirosvon sikiöasennosta
-
15:36
Järkyttävä rikos Saksassa: Teinipoika epäiltynä kuusivuotiaan tappamisesta – puukotettu lapsi löytyi pensaan alta
-
15:30
Speden Spelit keräsi suomalaiset television ääreen 1990-luvulla – täällä legendaarista sarjaa kuvattiin
-
15:24
Kovaa ja matalalla ruskan yllä – tältä näytti Lapin lennoston Hornet-taitojen esittely
-
15:23
Porin Ässät hankki Leijonissakin nähdyn Suomen mestarin
-
15:22
Business Finlandin entistä työntekijää epäillään miljoonapuhalluksesta, KRP selvittää
-
15:11
Tuplakääk-kaksikko poisti kohutun Archie-jakson – pyysivät anteeksi Iida Vainiolta
-
15:10
Syksy etenee: Säässä merkittävä käänne kosteaan suuntaan
-
15:02
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
14:56
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
14:44
Yllätyskäänne: Venäläisen amiraalin väitettiin kuolleen Ukrainan ohjusiskussa – nyt kerrotaan olleen kokouksessa
-
14:43
Vedentulo Porissa normalisoitumassa, varavesilaitokset yhä käytössä
-
14:30
Vuoden 2023 parhaat lautapelit on nyt valittu – "Vastaavaa peliä ei ole ollut"
-
14:27
Teemu Torssonen kiistää ihmiskaupparikosepäilyt MTV Uutisille: "Aivan naurettava juttu"
-
14:15
Jarkko Tamminen esittelee hillittömän Mika Aaltola -imitaationsa – katso video!
-
Lataa lisää