Näin Suomen maalaispoliisissa – Rikolliset liftasivat maijan kyytiin

Sakari Pipatti kertoo, millaista oli maalaispoliisin työ entisaikaan. Pipatti törmäsi uransa aikana rikollisiin, jotka eivät olleet sieltä kaikkein terävimmästä päästä. Kerran puraisu osui niin sanotusti omaan nilkkaan.

Sakari Pipatti työskenteli poliisina pääasiassa maaseudulla vuoteen 1992 asti.

– Maaseutupoliisit tekivät ennen vanhaan ihan kaikkia hommia. Tehtäviin kuului kotihälytyksiä, tappeluita, varkauksia, ajoneuvojen luvattomia käyttöönottoja, valvontaa, pöytäkirjojen laatimista, rikosten tutkintaa sekä mökkimurtoja, Pipatti kertoo.

Liikennevalvontaan ei tuolloin juuri ollut aikaa. Silti Pipatti uskoo, että suomalaiset rikkovat eniten nimenomaan liikennelakeja.

– Ylinopeudet ovat keulilla. Yleisin selitys on, että "huomaamatta" meni liian kovaa. Nykykalustolla varmaan meneekin, mutta vuonna 1968 se oli vähän eri juttu. Turvavöitäkin "unohdellaan" paljon.

Huumeet eivät olleet vielä hänen aikanaan levinneet maaseudulle.

– Kävin kyllä Helsingin huumepoliisissa kolmen viikon komennuksella. Oli jännittävää pyöriä illat siviilivaatteissa kaupungilla ja seurata, missä tapahtuu kauppoja. Kyllä se oli kovemman näköistä peliä kuin maalla.

Peukalokyydillä poliisiautoon

Poliisi törmää monenlaisiin rikollisiin.

– Kerran eräs mies vävypoikineen murtautui yöllä kauppaan ja ajoi autolla karkuun. Lähdimme jäljittämään kaksikkoa poliisikoiran kanssa. He piiloutuivat pressun alle puupinon viereen ja yllättyivät kovasti, kun koira löysi heidät, Pipatti kertoo.

Onpa Pipatti joutunut itsekin poliisikoiran puraisemaksi.

– Se tapahtui kotihälytystehtävässä, kun menimme kirveellä uhkailleen ja parvekkeelle linnoittautuneen miehen asuntoon. Komensimme koiran parvekkeelle ja seurasimme itse perässä. Koira puraisi miestä käsivarteen, mutta otti hampailla kiinni myös minun takataskustani – onneksi siellä oli lompakko, joka lievensi puraisua.

– Kerran kävi myös niin, että eräät poliisille tutut kaverit vinkkasivat vahingossa peukalolla kyytiä, kun olimme liikkeellä siviilimallisella kuplavolkkarilla. Poimimme heidät siitä sisään ja ajoimme saman tien poliisiasemalle kuulustelemaan heitä viimeisimmistä rötöksistä.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat