Näin palautat pakasteparsakaalin hävinneen tehoaineen
Parsakaalista häviää pakastimessa sen sisältämä superentsyymi. Lue, miten saat sen takaisin!
Pakastevihannekset ovat kätevä vaihtoehto kiireiselle ja joskus pakasteet ovat jopa ravintorikkaampia kuin tuoreet vastineensa. Toisinaan taas ei. Esimerkiksi pakasteparsakaali ei vedä vertoja tuoreelle.
Pakastamisprosessin aikana parsakaalin sisältämä sulforafaani tuhoutuu. Sulforafaani on parsakaalin tehoaine tulehduksia ja jopa syöpää vastaan.
Journal of Food Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan pakasteparsakaalin ongelma on kuitenkin ratkaistavissa. Vihreän herkun päälle tulisi sirotella esimerkiksi hieman valkoista retikkaa, jossa on paljon pakasteparsakaalista kadonnutta entsyymiä. Kun retikan ja pakastetun parsakaalin yhdistää, aktivoituu sulforafaani myös parsakaalissa. Tutkimusta johtaneen, Illinoisin yliopiston professorin Elizabeth Jeffreyn mukaan pakasteparsakaalin ongelma ratkeaisi, jos valmistajat sirottelisivat retiisijauhetta tuotteisiinsa ennen pussitusta.
Ennen tuotevalmistajien heräämistä, voit kokeilla itse palauttaa pakasteesi syöpää ehkäisevät ainesosat sulforafaanipitoisilla kasviksilla. Kokeile esimerkiksi retiisiä, retikkaa tai kukkakaalia tuoreena pakasteparsakaalisi kanssa.
(MTV3)
Lähde: Prevention
Uusimmat
-
21:58
Yhdysvaltain edustajainhuone äänestää vielä kerran budjettilaeista ennen hallinnon sulkua
-
21:41
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä tykitti pohja-ajan – Teemu Suniselle painetta kakkospaikalla
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
19:33
Mykistävä-tahti jatkuu! JYP-tähti takoi taas hurjat pisteet – Pelicansin taituri helpotti joukkueensa kurimusta
-
19:23
Marilyn Manson sovitteli raiskauskanteen vain noin viikko ennen oikeuskäsittelyn alkamista
-
Lataa lisää