Näin pääministeri Marin vietti viikonloppua Flow'ssa – festariasut olivat tällä kertaa kimaltelevia

Pääministeri on viettänyt viikonloppua Flow-festivaalissa Helsingissä. Marinin viikonlopun kulkua on voinut seurata sosiaalisesta mediasta.

Pääministeri Sanna Marin on viihtynyt tänä viikonloppuna Flow-festivaalissa Helsingin Suvilahdessa. Marin aloitti perjantaina festivaalit osallistumalla musiikki- ja tapahtuma-alaa käsittelevään Flow Talks Music -paneelikeskusteluun.

Paneelissa Marin esiintyi mustiin pukeutuneena, mutta illan tullen asu vaihtui kirpparilta hankittuun kahdeksan euron glitter-mekkoon.

Useat festivaalikävijät halusivat ikuistaa tapaamisensa Marinin kanssa. Muun muassa kokki ja ravintoloitsija Tomi Björck julkaisi perjantaina kuvan yhdessä pääministerin ja vaimonsa Minka Björckin kanssa.

Myös toimittaja Ina Mikkola poseerasi yhdessä Marinin kanssa perjantaina. Mikkola kertoi Instagramissa, että hänellä oli myös kirpparimekko yllään Marinin tapaan.

Lauantaina Marinilla oli Emma-gaalassakin nähty glitter-toppi. Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarra julkaisi heistä yhteiskuvan.

Marin sai näkyvyyttä myös heinäkuussa juhliessaan kesälomansa alkua Turun Ruisrockissa. Hänen festivaaliasunsa keräsi huomiota myös kansainvälisesti.


Lue myös:

    Uusimmat