Näin Norjan hiihtolegenda Petter Northug viettää uran jälkeistä elämää – aikoo kaapata maailman ykkösnimiä mukaan projektiinsa

Uransa päättämisestä viime vuoden joulukuussa ilmoittanut Petter Northug harjoittelee 0-5 kertaa viikossa ja sanoo, että ei ikävöi hiihdon vauhtia. Hän aikoo nyt valloittaa maailman oman urheilukilpailun kautta, kertoo VG.

Northug saavutti uransa aikana peräti 22 arvokisamitalia, joista 15 on kultaisia. 

– Olen ehkä ollut liiankin iloinen uran päättämisen jälkeen. Olen saavuttanut urheilulliset tavoitteet ja reilusti sen ylikin. Silloin ihmisen on helpompi rentoutua ja olla tyytyväinen, kuin silloin, jos asiat ovat jääneet kesken, Northug sanoo. 

– Olen iloinen siitä ajasta, jonka sain maastohiihtäjänä. Se on hienoa, että voin kantaa sitä mukanani. Minulla ei kuitenkaan ole sitä ikävä, Northug jatkaa. 

Uransa viimeisille matkoille Northug oli kerännyt mukaan maailman tähtihiihtäjiä. Mukana oli ulkomaalaisia tähtiä mukaan lukien Aleksandr Bolshunov, Federico Pellegrino ja Frida Karlsson

Northugilla on myös taka-ajatus tähtien keräämisestä kilpailuihin. Hän aikoo kaapata ensi kautta varten maailman suurimpia hiihtonimiä hiihtovarustemallistoansa varten. Siihen kuuluu hiihtolaseja ja käsineitä.

– Olen merkinnyt jo useamman urheilijan linjaa varten. Se on minulle todella mukavaa, Northug sanoo.

Hän tekee myös selväksi sen, että tahtoo työskennellä maailman parhaiden kanssa. 

– Teemme paljon töitä myös muiden lajien urheilijoita varten. Emme ole vielä panostaneet hirveän paljon maastohiihtoon. Siirrymme siihen ajallaan. Se on mukavaa, että on muita projekteja, jolla voi täyttää päivänsä, Northug kertoo.

Uutta projektiaan lanseeraava Northug lomaili vastikään Alpeilla ja Thaimaassa, mutta hän sanoo, että niihin liittyvät myös työasiat.

– Hiihtolaseja ei valmisteta Norjassa, joten lomailuun ovat kuuluneet myös työasiat, Northug toteaa.

Norjalainen on myös julkaissut sosiaalisessa mediassa useita harjoituskuvia, jonka myös vanhat kilpakumppanit ovat huomanneet. Hän sanoo kuitenkin itse, että saanut selviä merkkejä omasta huonokuntoisuudestaan.

– Olen ollut väsynyt kolmen kuukauden ajan. Olen tehnyt paljon töitä ja toivon, että pääsen pian lepäämään, Northug päättää.

Lue myös:

    Uusimmat