Näin muut F1-kuskit kommentoivat uransa lopettavaa Kimi Räikköstä – George Russell jakoi hämmentävän muiston viinanhuuruisesta FIA-gaalasta

Keskiviikkona ympäri maailman levinnyt uutinen Kimi Räikkösen F1-uran päättymisestä oli yksi keskeisistä puheenaiheista Hollannin GP:n mediapäivänä torstaina Zandvoortin varikolla.

Räikkönen, 41, lopettaa F1-uransa nyt jo toistamiseen – tällä kertaa lopullisesti. Yksi 2000-luvun parhaista kuljettajista on jättänyt lajiin renkaanjäljet, jotka eivät ihan heti unohdu.

Tämä kävi ilmi Räikkösen kollegoiden ja kilpakumppaneiden lausunnoista.

– Hän on ollut täällä monta vuotta, ja meillä on ollut hyviä taisteluita – niitä oli enemmän joskus aikanaan, kun ajoimme paremmilla autoilla ja taistelimme mestaruuksista. Tämä oli hänen päätöksensä. Hän teki upean uran ja nautti ajastaan täällä. Toivotan hänelle kaikkea parasta tulevaan, Räikkösen pitkäaikainen kilpakumppani Fernando Alonso sanoi.

– En oppinut tuntemaan häntä ihmisenä paljoakaan. En tunne häntä riittävästi, että minulla voisi olla jokin mielipide. Tiedämme, että hän on erityinen, aika ujo. Hän ei ole tekemisissä juuri kenenkään kanssa. Olin hänen tallikaverinsa vuonna 2014 Ferrarilla, mutta edes silloin meillä ei ollut mahdollisuutta tavata toisiamme sen enempää kuin nytkään, Alonso sanoi.

Alonson rinnalla lehdistötilaisuudessa istunut Sergio Pérez toivotti hänkin Räikköselle onnellisia eläkepäiviä.

– Kimillä on ollut upea ura. Muistan seuranneeni häntä hänen uransa alkuaikoina, silloin kun hän taisteli Fernandoa vastaan. Hän voi olla ylpeä saavutuksistaan. Hän on varmasti nauttinut täällä olosta omalla tavallaan. Hän on ainutlaatuinen persoona.

Räikkönen on ollut viime vuodet ykkösten ikäpresidentti, ja Alonso perii tuon tittelin nyt Räikköseltä. Räikkönen taas on kantanut ikäpresidetin viittaa aina siitä lähtien, kun Mark Webber lopetti oman uransa kauden 2013 jälkeen.

"Yksi parhaista"

Vuosi vuodelta Räikkönen on saanut kilpaila yhä nuorempia kuljettajia vastaan. Viime vuosina nuoriso-osastoa ovat edustaneet muun muassa George Russell ja Lando Norris, jotka molemmat debytoivat ykkösissä 2019.

– Kun ensimmäisen kerran juttelin Kimin kanssa, keskustelu päättyi siihen, että hän nipisti nännejäni, Russell paljasti vuoden 2018 FIA-gaalasta, jossa Räikkönen esiintyi tukevassa laitamyötäisessä.

– Hän on ainutlaatuinen. Arvostan valtavasti kaikkea, mitä hän on saavuttanut radalla – ja myös radan ulkopuolella. Hän on legenda. Häntä tullaan kaipaamaan. Ei ole ketään hänenkaltaistaan, Russell päätti.

Norris sanoi haluavansa saavuttaa vastaavaa menestystä kuin Räikkönen.

– Valitettavasti minulla ei ole ollut samanlaista kohtaamista kuin Georgella. Mutta Kimi on ollut tekemässä F1:stä sitä, mikä se on nykypäivänä. Hänessä on paljon luonnetta ja samaan aikaan ei ollenkaan luonnetta. Siksi ihmiset rakastavat häntä. Hän on yksi parhaista F1-kuljettajista. Hän on saavuttanut paljon sellaista, mitä kukaan muu ei ole saavuttanut.

"Ikuinen legenda"

Räikkösen kanssa tallipaikkoja kauden 2018 jälkeen päikseen vaihtanut Charles Leclerc kutsuu Räikköstä "ikuiseksi legendaksi".

– On surullista, ettei hän pian ole enää täällä. Se on tietysti osa lajia. Kuljettajia tulee ja menee, mutta vain harva jättää jälkensä lajiin. Kimi on ehdottomasti sellainen. Hän on ikuisesti tämän lajin legenda radalla ja radan ulkopuolella.

Räikkösen rinnalla lehdistötilaisuudessa istunut Pierre Gasly sanoo muistavansa Räikkösen jo 2000-luvun alkuvuosilta.

– On vain yksi Kimi. Hän on ainutlaatuinen. Varmasti kaikki varikolla tulevat kaipaamaan häntä. Ensimmäiset muistoni F1:n katsomisesta ovat vuosilta 2002 ja 2003. Kimi oli jo silloin täällä. On uskomatonta, että kun ajoin kartingia, seurasin näitä kuljettajia – Kimiä mukaan lukien – ja nyt olen täällä ajamassa häntä vastaan. Olen etuoikeutettu, ja varmasti tulemme kaipaamaan hänen kaltaistaan ikonista kuljettajaa.

Antonio Giovinazzi puolestaan on iloinen siitä, että on saanut ajaa F1-uransa ensimmäiset täydet kaudet juuri Räikkösen tallikaverina.

– Tunsin hänet jo 2017, kun olin Ferrarin kolmoskuski. Meillä on ollut hyvä suhde. Hän on erittäin reilu radalla ja sen ulkopuolella. Ei politiikkaa. Hän on loistava tallikaveri. Hän auttoi minua, kun nousin F1-kuljettajaksi. Opin paljon häneltä, erityisesti kisoissa, joissa hän on vahva. Hänellä on myös intohimoa tätä lajia kohtaan. Kaikkien näiden vuosien jälkeen hän on yhä motivoitunut.

Valtteri Bottaksesta uumoillaan Räikkösen korvaajaa Alfa Romeolla. Vuonna 2013 F1-kisakuskina debytoinut Bottas ajoi ensimmäisen kautensa Formula Renault'ssa juuri silloin, kun Räikkönen voitti maailmanmestaruutensa.

– Hänellä oli vaikutusta minuun. Seurasin häntä tarkasti nuorena. Hän on suuri tähti Suomessa, legenda.

Hiljaisuus kunniaan

F1-kuskeista kenties parhaiten Räikkösen tuntee Sebastian Vettel, Räikkösen Ferrari-tallikaveri vuosilta 2015–2018. Kaksikko toki ystävystyi jo vuosia aiemmin.

– Hän on ollut pitkään mukana. Uskomaton lahjakkuus. Oli vaikuttavaa nähdä se läheltä hänen tallikaverinaan. Hän oli nopea heti alusta lähtien, hänellä oli kyky sopeutua erilaisiin olosuhteisiin ja autoihin. Hän ehdottomasti ansaitsi paikkansa ja ajoi pitkän uran, Vettel sanoi.

Vettelin Red Bull -tallikaveri vuodelta 2014, Daniel Ricciardo sanoo olevansa iloinen Räikkösen puolesta, kun tämä sai lopettaa F1-uran omilla ehdoillaan.

– Kun olin nuorena F1-fani, hän oli nuori ja nopea. Se oli hänen imagonsa silloin. Hän vain hyppäsi autoon ja oli erittäin nopea. Hän myös onnistui F1-paluussaan oltuaan sivussa kaksi vuotta. Kisan voittaminen sen jälkeen oli vakuuttavaa.

Kun lehdistötilaisuutta vetänyt Tom Clarkson kysyi Vetteliltä ja Ricciardolta, mitä nämä jäävät kaipaamaan Räikkösessä, seurasi noin viiden sekunnin mittainen hiljaisuus.

– Juuri tuota. Hiljaisuutta, Vettel tokaisi.

– Hiljaisuutta. Kiusallista hiljaisuutta, Ricciardo komppasi.

– Tuo, mitä sanoin, oli itse asiassa se vastaus, joka minulla oli mielessä, Vettel täydensi.

– Hän on ollut jo vuosia yksi suosituimmista kuljettajista. Hän on luonut fanikunnan hyvin vähällä, pois lukien suoritukset radalla. Olen ollut F1:ssä 10 vuotta, mutta tiedänkö, minkälaiset välit minulla on Kimin kanssa? En, koska sanoja on niin vähän. Mutta se on hauskaa. Hän on ainutlaatuinen, Ricciardo nauroi.

"Paljon hienoja taisteluita"

Lewis Hamilton tulee muistamaan Räikkösen ikuisesti ihan jo siksi, että Räikkönen vei Hamiltonilta maailmanmestaruuden tämän debyyttikaudella F1:ssä.

– En ole yllättynyt hänen päätöksestään. Hänellä on ollut uskomattoman pitkä ura, hänellä on perhe, ja hän on sanonut odottavansa jo asioita F1:n ulkopuolella. Ihailen hänen haluaan jatkaa kilvanajoa näin pitkään.

– Ennen kuin tulin F1:een, olin hänen ihailijansa. Kun pelasin F1-peliä, ajoin aina Kimin autolla. Sitten oli hullu kokemus, kun sainkin ajaa kilpaa häntä vastaan. Hävisin hänelle mestaruuden. On ollut paljon hienoja taisteluita.

Pitkästä yhteisestä taipaleesta huolimatta Hamilton sanoo, ettei hänkään ole juuri oppinut tuntemaan Räikköstä ihmisenä.

– Tutustuin häneen vähän silloin, kun olin McLarenin junioriohjelmassa. Kun ajoin GP2:ssa, tapasin hänet pari kertaa. Sitten tulin F1:een, ja täällä vain ajetaan kilpaa. Emme vietä aikaa toistemme pilttuissa. F1-vuosien aikana emme ole juuri olleet tekemisissä. Viimeksi juttelin hänen kanssaan kunnolla kahden kesken silloin, kun asuin Sveitsissä. Soitin hänelle, en muista mistä, mutta hän oli todella positiivinen.

Reilu kilpailija

Useampikin kanssakilpailija nosti Räikkösestä esiin taidon, jonka vuoksi suomalainen on erityisen arvostettu kollegoidensa keskuudessa.

– Hän on ollut aina reilu ja muita kunnioittava, kova kilpailija. Vanhan liiton mies. Aina erittäin reilu. Ei temppuja. Siinä mielessä jään kaipaamaan häntä. Kun Kimin kanssa ajaa rengas rengasta vasten, häneen voi luottaa. Hän ei koskaan tee mitään hulluja temppuja tai sellaista, mikä aiheuttaisi vaaraa jommallekummalle, Alonso ylisti.

Bottas ja Hamilton kertovat tehneensä saman huomion.

– On aina ollut mukava kilpailla hänen kanssaan. Hän on kuljettaja, jonka kanssa voi ajaa huoletta rinnakkain. Hän kunnioittaa kilpailijoitaan. Niin minäkin haluan kilpailla, Bottas sanoi.

– Hän on yksi parhaista kuljettajista kaksintaisteluissa. Se on ollut kovaa mutta erittäin reilua. Ja tiesin aina, että hän on yksi parhaista. Olen aina kunnioittanut häntä radalla, Hamilton sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat