Tupac Shakurin murhamysteeriin saatiin viimein selvyyttä, kun ex-jengipomo Duane Davis laitettiin jenkkioikeudessa tilille räppärin kuolemasta.
Räppäri Tupac Shakurin 30 vuotta sitten tapahtuneesta murhasta saatiin viimein joku vastuuseen, kun 31. elokuuta entinen Crips-jengipomo Duane "Keffe D" Davis tuomittiin syylliseksi yhdysvaltalaisoikeudessa.
Oikeudenkäynti alkoi 17. elokuuta ja kesti vain pari viikkoa, vaikka sen odotettiin alkujaan kestävän ainakin kuukauden. Valamiehistö teki päätöksensä myös ennätysajassa, vain noin kolmessa tunnissa.
– Ei ollut odotettua, että se (tuomio) tulee nyt, näin nopeasti. Se on yllättänyt monet, itsenikin, että miten lyhyt oikeudenkäynti oli ja miten nopeasti valamiehistö päätökseen päätyi, MTV Uutisten viihdetoimittaja Aino Haili totesi asiasta MTV Uutiset Livessä.
Alkuperäisten arvioiden mukaan oikeudenkäynti olisi voinut kestää noin kuukauden tai hieman yli. Syyttäjien listassa oli alkujaan jopa 200 potentiaalista todistajaa, mutta lopulta oikeudessa tyydyttiin kuulemaan heistä noin pariakymmentä.
Lue myös: Tupac Shakurin murhaoikeudenkäynnissä yksi hyvin epätavanomainen piirre: "Tilanne on poikkeuksellinen"
Se on yksi tekijä, joka joudutti oikeudenkäyntiä merkittävästi. Oikeudenkäynnissä keskityttiin Davisin elämäkertaan sekä lukuisiin muihin yhteyksiin, joissa hän oli julkisesti myöntänyt olleensa mukana Shakurin murhan suunnittelussa ja toteutuksessa.

