Näin luminen päivä näkyi tapaturma-asemalla – johtava ylilääkäri antaa tärkeimmän vinkin liukkaisiin keleihin

Varoitus erittäin vaarallisesta ajokelistä - Pekka Pouta: Lumisade voi jatkua loppuviikon 6:57
Varoitus erittäin vaarallisesta ajokelistä - Pekka Pouta: Lumisade voi jatkua loppuviikon

Eilen pyrytti reippaasti lunta koko Suomeen. Lumen määrä on näkynyt myös jonkin verran Töölön tapaturma-asemalla Helsingissä. Tapaturma-asemalta annetaan myös tärkein varustevinkki liukkaisiin keleihin.

Töölön tapaturma-aseman johtavan ylilääkärin Mika Paavolan mukaan päivä on ollut kaksijakoinen.

– (Eilen) iltapäivällä oli potilasruuhka, mutta iltaa kohden melkein hiljeni. Potilasruuhkasta osan muodostivat liukastumiset. Sen lisäksi oli liikenneonnettomuuksia ja esimerkiksi kotona tapahtuneita tapaturmia. 

Eilen illalla kello seitsemään mennessä potilaskäyntejä oli Paavolan mukaan noin 50. Tämä on Paavolan mukaan noin puolet siitä, mitä ruuhkat voivat pahimmillaan muodostaa. 

Aurinkoiset ulkoilukelit aiheuttavat liukastumisia

Lunta tuli eri puolille maata ja osaan maata sitä saatiin runsaasti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Helsinki-Vantaan mittausasemalla lunta tuli 23 senttimetriä, ja myös Kaakkois-Suomessa lunta satoi poikkeuksellisen paljon. 

Paavola sanoi eilen, etteivät tämänkaltaiset olosuhteet ole tyypillisestikään niitä onnettomuusalttiimpia. Lumipyry saa osan ihmisistä  pysyttelemään sisätiloissa. 

– Liukastumisia on yleensä eniten silloin, kun on oikein aurinkoinen keli, kadut on aurattu peilikirkkaiksi, ja ihmiset suuntaavat ulos ulkoilemaan. 

Oikeanlaiset jalkineet tärkeät

Pahin piikki liukastumisissa nähdään tapaturma-asemalla yleensä tammi-, helmi- ja maaliskuussa. Joulukuu on yleensä säältään vielä sen verran vaihteleva, etteivät liukastumiset näy niin selkeästi piikkinä tilastoissa.

Kuinka liukastumisia sitten voi ennaltaehkäistä?

– Tärkein on ehdottomasti hyvät, pitävät jalkineet. Suosittelen lämpimästi nastakenkiä ja liukuestimiä. Harva kenkä ennaltaehkäisee liukastumista yhtä hyvin kuin nastakenkä. 

Lue myös:

    Uusimmat