Bussikuski kaatui työmatkalla liki 30 vuotta sitten ja sai isot korvaukset – nyt kaupunki vaatii niitä takaisin
Pirkanmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomion poikkeuksellisesta korvauskiistasta, jonka juuret juontavat lähes 30 vuoden taakse.
Tampereen kaupungilla työskennellyt linja-autonkuljettaja liukastui työmatkalla tammikuussa 1993. Liukastuminen tapahtui kaupungin vastuulla olleella kiinteistöllä, jonka hiekoitus oli puutteellinen.
Mies loukkaantui kaatumisessa niin pahoin, että menetti työkykynsä. Korvauksista käytiin oikeutta vuosikausia, kunnes Turun hovioikeus vuonna 2014 ratkaisi asian miehen hyväksi ja Tampereen kaupunki maksoi tälle korvauksia korkoineen runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Kaupunki vaatii nyt miestä palauttamaan sille yli 860 000 euroa, koska sen mukaan mies on saanut samoja korvauksia kahteen kertaan siltä sekä vakuutusyhtiöltä. Nykyisin yli 60-vuotias mies vastustaa vaatimusta ja on esittänyt kirjallisessa vastauksessaan käräjäoikeudelle myös lisävaateita kaupungille.
Oikeus antaa asiassa ratkaisun tänään.
Uusimmat
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
23:57
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seurasi syysmyrskyä
-
23:53
Suora lähetys: Tornadoennätys moukaroi Floridaa, yksi niistä repi Robertin talon katon irti – Milton, "vuosisadan myrsky" iskee yöllä
-
23:29
Ukraina: Tuhosimme Venäjällä asevaraston, jossa oli satoja iranilaisia taistelulennokkeja
-
23:27
Rumaa: Ilves-tähti telottiin europelin jatkoajalla
-
23:23
Hamas ylisti Israelin joukkopuukottajaa, USA:lla rehellinen keskustelu Netanjahun kanssa – MTV seuraa
-
22:56
HIFK-kulttipelaajan juhlaillassa erikoistapaus – Ville Peltonen näki: "Konnamainen temppu"
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
20:32
Ulosajo vesitti Pelicansin vahvan alun ja vanha tähti puraisi kirpaisevasti – CHL:stä silti maittava voitto
-
20:16
Nasima Razmyar PS-ministerien pakolaislinjasta: "Täysin sydämetöntä – ja pääministeri juoksee perässä"
-
Lataa lisää