Pekka Pouta: Lunta on jo niin paljon, ettei ajokeli ole etelässä niin hengenvaarallinen kuin luulisi – "Ellei ole ihan sekopää"

Perjantaista alkaen Pohjois-Eurooppaan vyöryy pohjoisesta kylmää ilmaa siinä määrin, että jopa Pekka Pouta häkeltyy sääkarttojensa ääressä. 

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen huonosta ajokelistä isoon osaan maata. Aiemmin aamulla Ilmatieteen laitos antoi varoituksen erittäin vaarallisesta ajokelistä Uudenmaan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakuntiin iltaan saakka.

Varoituksista huolimatta meteorologi Pekka Pouta huomauttaa, ettei ajokeli välttämättä ole niin vaarallinen kuin voisi luulla – etenkin, jos tiedostaa, että ajokeli todella on huono. 

– Ei se [sää] ihmishengelle niin kauhean vaarallinen ole, enemmän se on autoille, tällainen tuo tyypillisesti paljon peltikolareita, Pouta pohtii MTV Uutiset Liven säälähetyksessä. 

– Varsinkin joku Uusimaa, eihän täällä edes pääse niin kovaa, että siinä voisi henki lähteä, ellei ole ihan sekopää, hän jatkaa pohdintaansa. 

Pouta kuitenkin kehottaa tarkkailemaan nopeuksia ruuhka-Suomen ulkopuolella, missä nopeudet voivat kohota vastuuttoman kuljettajan käsissä kohtalokkaalla tavalla.  

Katso jutun alussa olevalta videolta, miltä liikenne näytti tänä aamuna Helsingissä!

Kaakkois-Suomesta tulossa Suomen lumisin paikka

Lunta on kertynyt Suomen etelärannikolle yön ja aamun aikana siinä määrin, että lunta on Suomen etelä- ja kaakkoisosissa liki yhtä paljon kuin Lapissa Suomi-neidon käsivarressa.

Ja lunta tulee tupaan koko torstain aikana. 

– Varmaan tämän päivän jälkeen Kaakkois-Suomi on Suomen lumisin paikka, Pouta povaa.

– Tällä hetkellä länsirannikkokin saa vihdoin lumipeitteen. 

Perjantaita kohti lumisateet heikkenevät ja niiden ennustettavuus vaikeutuu.

– Ei kannata tuijotella sade-ennusteita piste-ennusteesta – tämä on yleisesti epävakaa tilanne.

Lue myös:

    Uusimmat