Liettualainen Mykolas Alekna jysäytti kunnon jymypaukun, kun hän rikkoi Jürgen Schultin rikkomattomana pidetyn kiekonheiton maailmanennätyksen Oklahomassa. Heittoasiantuntija Anssi Mäkinen kertoo, mitä huippuheittoon vaadittiin.
Schultin vuoden 1986 tulos 74,08 siirtyi historiaan, kun vasta 21-vuotias Alekna paiskasi limpun uusiin ME-lukemiin 74,35. Uusi ME-tulos syntyi Oklahomassa heittokentällä, mikä mahdollisti sen, että tuuli pääsi vaikuttamaan heittoon ja sen pituuteen.
– Jos heitetään aivan tyveneen, olisi heitto todennäköisesti ollut lyhyempi, mutta kuinka paljon on mahdoton sanoa, SUL:n kiekonheiton lajivastaava Anssi Mäkinen spekuloi.
Mäkinen mukaan tuuli ja olosuhteet vaikuttivat heittoon, mutta suoraa metrimäärää on mahdoton arvioida.
– Ihan mahdoton sanoa, että vaikuttaako muutamia metrejä vai vaikuttaako kymmeniä metrejä. Tuulen vaikutusta ei voi suoraan verrata. Huippuheittäjät pystyvät hyödyntämään olosuhteita, koska heillä on taitoa ja tehoa.
– Eihän koskaan huipputuloksia ole tehty huonoissa olosuhteissa.
Mäkinen osaa kertoa millainen tuuliolosuhde on optimaalinen, ja miten siihen pitää heittää.
– Optimituuleen eli sivuvastaiseen pitää heittää kiekko todella hyvään asentoon. Kovaan vastatuuleen kiekon lähtönopeuden pitää olla kova, ja sen takia huippuheittäjät saavat hyvistä olosuhteista enemmän hyötyä.
Mäkinen avaa lentokonevertauksen avulla hyvin, miten vastatuuli vaikuttaa kiekon lentorataan.
– Aerodynaamikan vaikutus kiekkoon on sama kuin lentokoneen siivessä. Kiekon yläpinnalla ilmavirtaus on hiukan nopeampi kuin alapinnalla, ja siihen kiekon alapintaan syntyy pieni noste. Tällöin kiekko pysyy hivenen pidempään ilmassa ja lentää pidemmälle, Mäkinen selvittää.
Mäkinen muistuttaa kuitenkin, että heiton pitää vastatuuleen olla aivan yhtä hyvä kuin tyveneenkin heitetty, jotta se lentää pitkälle.