Näin delfiinien siirtoon valmistauduttiin – Kouluttaja: "Olen ollut niiden kanssa 30 vuotta"

Delfiinien siirtoon on valmistauduttu muun muassa muuttamalla delfiinien altaan veden lämpötilaa uutta delfinaariota vastaavaksi. Sen lisäksi altaan suolapitoisuutta muutettiin. Näin kertoo Särkänniemessä eläinten hyvinvoinnista vastaava Kai Mattson.   

– Tietysti varmistimme myös etukäteen, että delfiinit ovat terveitä, hyväkuntoisia ja hyvässä ravitsemustilassa. Ne ovat olleet ne työvälineet, että siirto sujuisi hyvin, hän sanoo.   

Mattsonin mukaan sopeutumisessa uuteen paikkaan auttaa myös se, että Attica Park -delfinaariossa on aluksi paikalla Särkänniemen eläinlääkäreitä ja kouluttajia.  

– Me kuitenkin tunnemme ne eläimet. Olen ollut niiden kanssa 30 vuotta, ja samoin moni muu. Se on arvokasta tietoa, hän sanoo.  

Mattson ei suoraan arvioi, kuinka stressaavaa siirto on delfiineille. Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että delfiineille tulee siirron takia elämään "monta muuttujaa".

Mattsonin mukaan delfiinit osallistuvat uudessa delfinaariossa ainakin niin sanottuihin opetuksellisiin näytöksiin. Mattson kertoo, että Särkänniemessä opetukselliset näytökset tarkoittivat sitä, että näytöksissä kerrotaan myös delfiinien fysiologiasta, delfiinien luonnonhistoriasta ja mahdollisista uhista.  

Särkänniemen delfiinit Leevi, Delfi, Veera ja Eevertti siirrettiin illan ja yön aikana ensin delfinaariosta rekkaan ja sieltä Pirkkalassa rahtilentokoneeseen. Aamulla delfiinit olivat perillä Ateenassa, missä ne sijoitetaan Attica Zoological Parkiin. 

Sijoituspaikan Särkänniemelle osoitti uhanalaisten eläinten EEP-suojeluohjelman lajikomitea.   

Lue myös:

    Uusimmat