Aamulehti: Attican delfinaario Kreikassa sai yli 44 000 euron sakot – eläinpuiston johtaja katuu tamperelaisten delfiinien ottamista puistoon: "Olimme hölmöjä"

Tampereelta Kreikkaan siirtyneet delfiinit ovat nyt lauman johtajia altaassaan 1:47

Särkänniemen delfiinien uusi pitopaikka, Attican eläinpuisto Kreikassa, on saanut 44 360 euron sakot muun muassa eläinsuojelusäännösten rikkomisesta, kirjoittaa Aamulehti.

Video: Tampereelta Kreikkaan siirretyt delfiinit viime keväänä Atticassa.

Sakot koskivat myös delfiinien esiintymistä koskevien ohjeiden rikkomista. Aamulehden mukaan Kreikan ympäristöministeriö määräsi sakot syyskuun lopulla.

Ympäristöministeriön mukaan yleisö saa muun muassa koskea delfiineitä. Tämän syytöksen eläinpuiston johtaja Jean-Jacques Lesueur kiistää Aamulehdelle. Sakot hän myöntää eläinpuiston saaneen.

Lesueurin mukaan eläinpuisto aikoo valittaa sakoista ja vaatia rangaistuksen kumoamista. Hän myös kiistää ympäristöministeriön väitteen, että eläinpuisto olisi toiminut ilman lupaa maaliskuusta 2013 heinäkuun 2017 loppuun.

–  Haimme toimilupamme uudistamista vuonna 2012 säädösten määräämällä tavalla. Viranomaisilta kesti kolme vuotta luvan myöntämisessä, Lesueur sanoo Aamulehdelle.

Hänen mukaansa vanha toimilupa oli voimassa hakuprosessin aikana.

Delfiinien otto kaduttaa

Lesueur sanoo nyt katuvansa Särkänniemen delfiinien ottamista Atticaan.

–  Olimme hölmöjä. Toimimme eläinten hyvinvoinnin puolesta, jotta delfiinit voitiin pitää elossa. Kukaan muu ei niitä halunnut, Lesueur sanoo lehdelle.

Särkänniemen delfinaario suljettiin vuonna 2016, ja sen neljä delfiiniä siirrettiin kreikkalaistarhaan.

Yksi Särkänniemen delfiineistä, Delfi, kuoli sydänkohtaukseen tammikuussa 2017.

Vanhin delfiineistä, Veera, joka on ainoa naarasdelfiini Atticassa, haluttaisiin siirtää muualle. Lesueurin mukaan kukaan ei kuitenkaan halua ottaa Veeraa vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat