Näin Atlantilta saapuva syysmyräkkä rantautuu parhaillaan Suomeen, myrskyvahingot mahdollisia – aurinkoinen käänne jo huomenna: "Montaa tällaista päivää ei ole tällä viikolla luvassa"

Atlantilta saapuva voimakas matalapaine tuo mukanaan voimakkaita tuulia koko maahan, ja pohjoisessa on luvassa sateita.

Matalapaineen keskus on tällä hetkellä Norjan rannikolla, mutta sen vaikutukset ylettyvät jo Suomeen saakka.

– Lounaistuuli voimistuu koko maassa päivän aikana, ja erityisen voimakasta se on Perämerellä, jossa tuuli on rajuimmillaan ensi yönä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Maa-alueilla jopa myrskyvahinkoja?

Mannisen mukaan Perämerellä on luvassa ainakin myrskypuuskia, mutta keskituuli voi nousta jopa myrskylukemiin.

– Maa-alueilla myrskyvahinkoja voi syntyä huomenna Pohjanmaan rannikolla.

Pohjoisessa sataa vettä, räntää ja lunta

Syysmyräkän mukanaan tuomat sateet ovat jo rantautuneet Pohjois-Pohjanmaalle, jossa ne tulevat kokonaan vetenä.

Sadealue levittäytyy päivän aikana koko Pohjois-Suomeen, jossa sade muuttuu lumeksi ja rännäksi.

Päivän aikana lämpötilan nollaraja nousee kuitenkin päivän aikana pohjoisemmaksi, ja Etelä-Lapissa saakka sateet muuttuvat vedeksi.

– Ainoastaan Pohjois-Lapissa sataa päivälläkin lunta, jossa sitä on jo ennestään 10–15 senttiä ja lisää tulee 5 senttiä.

Huomenna koko maassa aurinkoa

Sen sijaan Länsi-Suomessa aamupäivällä vihmoo vettä. Kuurosateita saadaan iltapäivällä maan etelä- ja itäosissa.

Syysmyräkän tuulet heikkenevät huomisaamuksi, kun matalapaine väistyy Suomen itäpuolelle.

– Jo yöllä sää kirkastuu, ja huomenna aurinkoa on näkyvissä Lappia lukuun ottamatta.

Lämpötila nousee etelässä huomenna noin 10 plusasteeseen.

– Huominen on varmaan viikon aurinkoisin päivä. Montaa tällaista ei ole tällä viikolla luvassa, Manninen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat