Näiltä ruuduilta seurataan "poikkeuksellista kombinaatiota" – lakkopäivän liikenteestä tulossa melkoinen jännitysnäytelmä

Ratikoita kiskoiltaan ja raskaat ajoneuvot jumissa. Sankkaa lumipyryä seuraa lakkopäivä, joka sotkee liikennettä entisestään. Bonuksena lakkopäivän tiestöllä voi olla auraamatonta lunta. 

Liikenneviraston liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen kuvailee tämänpäiväistä säätä poikkeukselliseksi, jos vertaa sitä lähivuosiin.

– Muutamaan vuoteen tällaisia pyryjä ei ole ollut, onneksi ollaan toistaiseksi säästytty pahemmilta liikenneonnettomuuksilta ja loukkaantumisilta, Jaatinen kuvailee.

Pelti on kuitenkin kolissut, vaikka aamupäivä sujuikin vielä mallikkaasti. Liikenteen sujuvuuttaa edesauttoi se, että myös nopeudet pysyivät kurissa.

– Liikenne on ollut hidasta. Matka-ajat näyttävät tuplaantuneen normaalista, laskee Jaatinen.

Liikenneviraston raitiovaunuliikenteen tarkkaamossa tiedetään kuitenkin kertoa, että muutama raitiovaunu on lipsahtanut pois kiskoilta.

Liukkaus ongelma

Lumi on paakkuuntunut ikävästi ja Jaatisen mukaan liukkaus on ollut iso ongelma.

– Paljon raskaita ajoneuvoja on ollut jumissa tiestöllä ja ne ovat aiheuttaneet ruuhkia.

Lumipyry ei kuitenkaan ole saanut ihmisiä jättämään autojaan kotiin, sillä liikennettä on ollut tiestöllä normaali määrä.

Parhaaseen ruuhka–aikaan sakeneva lumipyry hidastaa kotiinpaluuta tuntuvasti.

– Olisi hyvä, ettei siihen pahimpaan paluuruuhkaan lähtisi, Jaatinen toivoo.

Lakkorummut pärisevät jälleen 7:48

Lakkopäivän bonus

Torstai saa jatkoa huomenna perjantaina, jollin teille jäävä auraamaton lumi ja lakko tekevät liikenteestä poikkeuksellisen kombinaation.

Kun joukkoliikenteellä hoidetaan normipäivisin miljoona työmatkaa, huomenna ne on hoidettava toisin. Junaliikenne helpottaa tosin 200 000 matkan verran, mutta se ei riitä likimainkaan.

– Jos ajatellaan, että näille 800 000 matkalle käytetään omaa auto on päivänselvää, että tuonne tie- ja katuverkolle ei sellaista määrää mahdu, sanoo Jaatinen.

Vaikka sade pääosin lakkaakin, mereltä saattaa vielä tulla lunta.

– Bonushaasteena on se, että jos kaikkia lumia ei ehditä siivota, ne ovat vaivoina huomiselle liikenteelle.

Jaatisen mukaan paljon on nyt kiinni siitä, mitä ihmiset päättävät aamulla tehdä.

– Perjantaiaamu tulee olemaan melkoinen jännitysnäytelmä.

Liikennekeskuspäällikkö jäisi itsekin tekemään mieluiten etätöitä, mutta hänelle ja monelle muulle se ei ole mahdollista.

 

Lue myös:

    Uusimmat