Kiistelty uudistus poistuu – aktiivimalli voimassa tänään viimeistä päivää

1:41
Eduskunta käsitteli aktiivimallin kumoamista 12.11.2019

Runsaan keskustelun kohteena ollut työttömyysturvan aktiivimalli on tänään voimassa viimeistä päivää.

Kela ja työttömyyskassat eivät vuodenvaihteen jälkeen seuraa työttömyysetuuden saajan työnhakua aktiivimallin mukaisesti. Samalla työttömyysetuus palautuu täysimääräiseksi, jos sitä on pienennetty aktiivimallin perusteella. Aktiivimalli vaikuttaa vielä vuonna 2019 kertyneisiin työttömyysetuuksiin, jotka maksetaan vuonna 2020.

Aktiivimalli tuli voimaan vuoden 2018 alussa. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen säätämän uudistuksen tavoitteena oli edistää työllistymistä.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti marraskuun alussa selvityksen, joka ei antanut mallin työllisyysvaikutuksista tarkkaa lukua, koska niitä oli vaikea erottaa hyvän suhdannetilanteen vaikutuksista.

Mallin voimassaolon aikana työttömyysetuuden saajan tuli osoittaa aktiivisuutensa täyden etuuden saamiseksi. Aktiivisuuden pystyi osoittamaan esimerkiksi työnteolla tai työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisella.

Jos aktiivisuusehto ei täyttynyt, työttömyysetuutta leikattiin vajaalla viidellä prosentilla. Määrä vastasi yhtä omavastuupäivää kuukaudessa.

Antti Rinteen (sd.) ja sitä seuranneen Sanna Marinin (sd.) hallitukset kirjasivat aktiivimallin leikkurin ja velvoitteiden purkamisen hallitusohjelmaan. Eduskunta päätti aktiivimallin purkamisesta joulun alla.

Aktiivimallin purkaminen ei vaikuta muihin työttömyysturvan ehtoihin, eikä se vaadi toimenpiteitä työttömyysetuuden saajalta.

 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja