Mainos

Naapurit ostivat yhdessä uima-altaan, vuokranantaja käski poistamaan: "Jos joku murtautuu sisään, hän voi hukkua altaaseen"

11:33

Naapurit ostivat yhdessä uima-altaan taloyhtiön pihalle. Vuokranantaja vaati kuitenkin altaan poistoa, sillä se aiheutti turvallisuusriskin. Tapauksesta kertoo brittilehti The Sun.

VIDEO: Tältä Helsingin uimarannoilla näytti 60 vuotta sitten.

Englantilainen Maria Young, 47, ja hänen naapurinsa Kentissä olivat pistäneet rahansa yhteen ja ostaneet pihalle uima-altaan. Kolmemetrinen uima-allas peittoineen asetettiin yhteiseen puutarhaan.

Allas veti noin 55 000 litraa vettä ja sen täyttämiseen kului kolme tuntia. Kun kaikki oli valmista, naapurit pääsivät altaalle viilentymään kovassa helteessä.

Vuokraajayhtiö kuitenkin käski heitä poistamaan uima-altaan pihalta tai tyhjentämään sen joka ilta. Yhtiö vetosi "terveys- ja turvallisuussyihin".

"En ymmärrä"

Yhtiö kertoi asukkaille, että he olivat huolissaan, ett läheisen alueen lapset ja mahdolliset murtovarkaat voisivat vaellella pihalle ja tipahtaa veteen.

– He sanoivat, että jos joku murtautuu sisään, hän voi hukkua altaaseen, Maria sanoo.

– En ymmärrä. Ihmiset muissa paikoissa saavat pitää niitä yhteisissä puutarhoissa. Vuokrasopimuksessa ei ole mitään, mikä kieltäisi sen.

Uima-allas tärkeä asukkaille

Yhteisen pihan aita oli mennyt aiemmin rikki, joka helpotti ihmisten pääsyä pihapiiriin.

Maria kertoo tarjoutuneensa naapureidensa kanssa jopa allekirjoittamaan vastuuvapauslausekkeen ja ottavansa vastuun altaasta, mutta vuokranantaja pysyi päätöksessään.

– En ymmärrä, mikä ongelma on. Meillä on todella mukava kortteli, jossa kaikki tulevat toimeen ja tämä on kaikille mukava tapa nauttia auringosta, Maria selittää.

"Täytyy varmistaa, että kaikki ovat turvassa"

Pääasiassa allasta käyttävät asukkaiden lapsenlapset. Se on kuitenkin myös Marialle tärkeä, sillä hän kärsii selkärangan sairaudesta ja jumppa ja rentoutuminen altaassa tekevät hänelle hyvää.

– Vaikka on todella ihanaa nähdä, kuinka ihmiset lähentyvät yhteisönä, meidän täytyy varmistaa, että kaikki, jotka pääsevät sille pihalle, ovat turvassa, vuokranantajayhtiön edustaja kommentoi.

Lähde: The Sun

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.