Naapuri MTV:lle Kotkan "ennennäkemättömiä piirteitä" sisältävästä henkirikoksesta: "Asunnosta kuului voimakasta vaikeroimista ja myöhemmin sahaamista"

Kotkassa tapahtunut henkirikos aiheutti kuuluvia ääniä – herätti naapurin epäilyt 1:11

Kotkan Karhuvuoren kaupunginosassa elokuun lopussa tapahtunut henkirikos aiheutti kuuluvia ääniä, jotka herättivät naapurin epäilyn vakavasta väkivallasta.

Katso videolta toisen silminnäkijän kuvaama video poliisien poistumisesta rakennuksesta.

– Epäillyn asunnosta kuului järkyttävää tappelua ja painimista. Jotain taottiin oikein kunnolla. Sitä kesti noin vartin verran. Sitten kuului sellaista hyvin voimakasta ihmisen vaikeroimista, naapuri kuvailee MTV:lle.

Henkirikos tapahtui Haltijantie 8:ssa sijaitsevassa kerrostalossa todennäköisesti juuri tuona elokuun 26. päivän iltana noin kahdeksan aikaan.

Naapuri kertoo, että yhtäkkiä paukkeen ja tappelun äänet loppuivat kuin seinään.

– Tuli täysin hiljaista ja se herätti epäilyn, että nyt jotain pahempaa tapahtui.

Naapurin silloinen avopuoliso kuuli myös väkivallan äänet ja soitti hätäkeskukseen. Samaan aikaan naapuri itse näki ovisilmästä mahdollisen tekijän poistuvan. 

Järjestyspoliisin partio tuli paikalle ja soitti epäillyn asunnon ovikelloa, mutta jätti menemättä sisään, koska asunnossa oli hiljaista eikä kukaan tullut avaamaan ovea.

"Kuului sahaamisen ääntä"

Pari päivää myöhemmin epäillyn asunnosta kantautui taas ääniä, tällä kertaa hieman erilaisia. 

– Kuului sahaamista. Heitin silloin vitsinä tyttöystävälle, että nyt siellä laitetaan jotain palasiksi. En tiedä mitä sahattiin, mutta 99 prosentin varmuudella jotain sahattiin, naapuri kertoo MTV:lle.

Kymenlaakson käräjäoikeus vangitsi perjantaina vuonna 1975 syntyneen irakilaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta. Myös 36-vuotias henkirikoksen uhri on irakilainen mies. Hänet oli alun perin ilmoitettu kadonneeksi.

Naapuri kertoo tavanneensa epäillyn tekijän pari-kolme kertaa aiemmin talon käytävässä. Uhria hän ei ollut nähnyt missään vaiheessa. 

KRP on kuullut naapuria tutkinnassa.

Taposta epäillyllä miehellä ei poliisin mukaan ole aiempaa vakavaa rikostaustaa eikä yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

MTV:n lähteiden mukaan uhria on paloiteltu ja tapauksessa on "rajuja ja ennennäkemättömiä piirteitä".

Lue myös:

    Uusimmat