Naamasta näkee, jos joku valehtelee – näin huomaat sen

Valehtelijan voi narauttaa kasvojen ilmeitä tarkkailemalla.

Kalifornian yliopistossa tehdyn selvityksen mukaan ihmisen vaistot valehtelijan narauttamisen suhteen ovat hyvät. Joskus järki kuitenkin tulee vaistojen tielle. Valehtelijan voi onneksi narauttaa myös kasvojen ilmeitä tarkkailemalla.

Nämä merkit kertovat valehtelusta

  1. Valehtelijan silmät pälyilevät ympäriinsä. Ihminen katselee ympäriinsä tavallisesti silloin, kun hänen olonsa on epämukava.
  2. Hän räpyttelee silmiään nopeasti. Ihminen räpsäyttää silmiään tavallisesti noin kerran 10–12 sekunnissa. Stressaantuneena ihminen voi kuitenkin räpytellä 5–6 kertaa peräkkäin. Vastaavasti hän saattaa sulkea silmänsä yli sekunniksi, jotta katsekontakti katkeaa. 
  3. Valehtelija vaihtaa nopeasti päänsä asentoa esimerkiksi juuri ennen kuin hänen pitää vastata kysymykseen.
  4. Valehtelija saattaa hengittää raskaammin kuin aiemmin. Samalla ääni voi muuntua pinnallisemmaksi ja olkapäät voivat nousta.
  5. Hän seisoo hyvin paikoillaan. Taistele tai pakene -refleksi voi panna valehtelijan odottamaan yhteenottoa ja valmistautumaan siihen. Siksi valehtelija voi jäädä jäykästi paikalleen. Toisaalta hän voi myös heiluttaa jalkojaan hermostuneena. 
  6. Valehtelija hymyilee, mutta silmäkulmat eivät rypisty eikä hymy ulotu silmiin asti.
  7. Hän katsoo ylös ja oikealle, alas ja oikealle tai suoraan oikealle. Tämä vinkki tosin pätee vain oikeakätisiin!
  8. Hän koskettelee kasvojaan tai peittää suunsa.
  9. Hän hikoaa. Valehtelijat hikoilevat tavallisesti enemmän kuin tilanne muuten vaatisi.
  10. Valehtelija puristaa huulensa tiukasti yhteen tai puree huultaan. Valehtelu saattaa aiheuttaa kehossa reaktion, joka kuivattaa suuta.
  11. Hän punastuu. Valehtelijan keho vapauttaa adrenaliinia, joka voi johtaa punastumiseen.
  12. Hän peittää kädellään herkän ruumiinosan, kuten kaulan.
  13. Valehtelija toistaa lauseita ja sanoja. Hän ostaa toistolla itselleen lisää aikaa, ja samalla toivoo toiston vakuuttavan kuulijalle, että hänen kertomansa on totta.
  14. Hän kertoo tiedon, jota et tarvitse. Valehtelija toivoo, että näennäinen avoimuus ja runsas tietomäärä vakuuttavat muut siitä, että hän puhuu totta.
  15. Hän osoittelee. Jos valehtelija kokee olonsa uhatuksi, hän saattaa osoitella muita syyttävästi sormellaan.  


***


Lue myös:

    Uusimmat