Myyrässä kisaava Matias, 24, on entinen endurokuljettaja: "Ajourallani pää oli pahin viholliseni"

Entinen enduro-kuljettaja Matias Savo löysi itsestään uusia puolia lopetettuaan kilpailemisen. Nyt hän opiskelee yrittäjyyttä ja tiimijohtamista.

Matias Savo, 24, nähdään uutuusohjelma Myyrässä, joka alkaa tammikuussa. Matiaksella on pitkä tausta enduro-kilpailuista, ensimmäisen pyöränsä hän sai 4-vuotiaana.

MTV Uutisten haastattelussa Matias kertoo, että sukulaiset tartuttivat kipinän lajiin, jossa hän on niittänyt menestystä niin SM-, EM- kuin MM-kisoissakin.  Kilpailemisen Matias aloitti 11-vuotiaana. Kilpailut vaativat kuljettajilta kovan fyysisen kunnon lisäksi paljon henkistä kanttia.

– Se on vähän kuin moottoripyörillä ajettaisiin rallia. Eli päivän aikana ajetaan noin kahdeksan tuntia, jonka aikana ajetaan erikoiskokeita. Maastosiirtymiä pitkin siirrytään erikoiskokeelta toiselle. Erikoiskokeilta otetaan aika ja kisan voittaa se, jonka aika on yhteenlaskettuna nopein, Matias kertoo. 

Enimmillään kisan aikana kilokaloreita voi palaa jopa 7000.

– Ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, kun moottori vie, mutta se vaatii paljon vartalolta. Enduro on todella fyysinen laji. Joudut käyttämään kroppaa koko ajan pyörän päällä ja liikkumaan, Matias kertoo.

– Varsinkin jalat ovat tosi kovilla, kun seisotaan koko ajan. Laji vaatii kovaa fyysistä kuntoa, Matias jatkaa.

Vaikka monipuoliseen lajiin liittyy riskejä, on Matias selvinnyt vakavemmilta haavereilta. Murtumia on tosin tullut. Matias lopetti kilpauransa vuonna 2016, ajettuaan sitä ennen yhden kauden enduron MM-sarjaa. 

"Olihan se pitkä pohdinta, että jatkaako vielä"

Tällä hetkellä Matias opiskelee yrittäjyyttä ja tiimijohtamista.

– Olihan se pitkä pohdinta, että jatkaako vielä. Löysin muita kiinnostavia asioita ja uuden suunnan, kun pääsin kouluun. Yhden EM-kisan kävin ajamassa myöhemmin vielä Virossa, siellä ajoin kolmanneksi. Vaikka sijoitus oli hyvä, kipinä ei enää syttynyt.

– Jossain kohtaa tulee se seinä vastaan, ja aukesi muita mahdollisuuksia. Se motivoi lähtemään uusiin haasteisiin, Matias kertoo.

Kilpaurheilu-uran jälkeen Matias tutustui uusiin puoliin itsessään

Matias kertoo, että lopettamisen jälkeen ensimmäiset puoli vuotta tuntuivat sisällöttömiltä, kun tavoitetta ei ollut. Kun koulu alkoi, löysi hän elämälleen uuden suunnan.

– Olen elänyt aikaisemman elämän aika kuplassa, kun kaikki tekeminen on liittynyt moottoriurheiluun. Nyt kun on lopettanut ajamisen, on oppinut itsestään paljon.

Haastattelussa Matias painottaa sitä, miten paljon on löytänyt uusia puolia itsestään opiskelujen kautta. 

– Ennen koulua näkökulmani kaikesta oli aika suppea. Sillä osin on tapahtunut aika iso muutos. 

Matias on oivaltanut, ettei pysty ymmärtämään muita, ennen kuin ymmärtää itseään kunnolla.

– Olisin toivonut, että olisin jo urheillessa ymmärtänyt itseäni ja sitä kautta muita paremmin. Ajourallani pää oli pahin viholliseni, kuten on varmasti muillakin urheilijoilla. 

Myyrä alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 1.1.2019 klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat