Myynnin vapauttamisen seuraus: Myynti Alkoissa romahti – lonkerossa pudotusta lähes 40 prosenttia

Lonkeron myynti romahti Alkoissa uuden alkoholilain tullessa voimaan vuoden alussa. Asia käy ilmi yhtiön tammikuun myyntitilastoista.

Viime vuoden tammikuuhun verrattuna long drinkien, eli lonkeroiden, myynti väheni lähes 40 prosenttia. Vuoden alussa voimaan tullut laki sallii enintään 5,5 prosenttia alkoholia sisältävien juomien myynnin ruokakaupoissa. Laki myös poisti kaupoissa myytävien juomien valmistustapaa rajaavia säädöksiä.

Litroissa mitattuna laskua tuli lonkeroiden lisäksi oluessa 27 prosenttia ja siidereissä 12 prosenttia.

Kaikkiaan Alkosta myytiin tammikuussa juomia 7,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yhtiön arvion mukaan kokonaismyyntiin vaikutti myynnin vapauttamisen lisäksi alkoholiveron korotus, joka nosti hintoja. Alko nosti tuotteiden hintoja keskimäärin viisi prosenttia.

Alko ennakoi jo alkoholilain uudistamisen edetessä, että sen myynti laskee lakiuudistuksen myötä. 

– Vielä tammikuun myynnin perusteella on liian aikaista sanoa, mikä se lopullinen prosentti tulee olemaan. Arviomme ovat olleet oikean suuntaisia, kommentoi Alkon talousjohtaja Anton Westermarck yhtiön tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat