Mysteerivarkaus päättyi joulun ihmeeseen: 1930-luvulla varastettu Jeesus-patsas ilmestyi paikalleen tänä jouluna

Kirkon jouluasetelmasta varastettiin Jeesus-vauvapatsas 1930-luvulla, palautettiin tänä jouluna 0:50
Jeesus-vauvaa esittävä patsas katosi 1930-luvulla, ja palautettiin täksi jouluksi takaisin.

Newjerseyläisessä kirkossa ihasteltiin jouluasetelmaa, joka sai päätähtensä takaisin vuosikymmenten jälkeen.

Maaliskuussa tuntemattomalta lähettäjältä saapunut paketti aiheutti aluksi hämmästystä, mutta sen sisältä paljastui joulun ihme: vuosikymmeniä kateissa ollut Jeesus-vauvaa esittävä patsas.

Katoaminen on täysi mysteeri

Patsas katosi 1930-luvulla kirkon jouluasetelmasta. Katoamisesta ei tiedetä mitään: kuka patsaan aikoinaan vei ja miksi, tai kuka patsaan nyt päätti palauttaa ja mistä syystä.

Mukana tulleessa kirjeessä avattiin patsaan tarinaa hieman. Palauttaja kirjoitti CBS:n mukaan, että hänen äitinsä muisti patsaan kadonneen silloin, kun hän oli pieni tyttö 1930-luvulla.

Patsas oli päätynyt kirjoittajan isoisälle tuntemattomasta syystä, ja tämä oli antanut patsaan edelleen kirjoittajan äidille. Äiti oli puolestaan antanut patsaan edelleen kirjoittajalle.

Seurakunta antaa anteeksi

Kirjeen kirjoittaja ei tiedä, mikseivät hänen vanhempansa tai isovanhempansa palauttaneet patsasta. Hän itse kuitenkin halusi palauttaa sen sinne, mihin se kuuluu.

Seurakunnan jäsenet eivät kanna tapahtuneesta kaunaa, vaan kertovat antavansa anteeksi. Kirkossa toimiva pappi sanoo olevansa iloinen, että asetelma on taas entisensä.

Lähteet: CNN, CBS, NBC.


Lue myös:

    Uusimmat