Varastelua katuva ex-työntekijä hyvitti tekonsa 20 vuotta potkujen jälkeen: ”Onneksi olin surkea tarjoilija”

Yhdysvaltalaisessa ravintolassa 20 vuotta sitten työskennellyt entinen tarjoilija halusi hyvittää varastelunsa lähettämällä ravintolan omistajalle rahaa ja anteeksipyynnön sisältävän yllätyskirjeen, kertoo CNN.

Videolla päiväkodin lapset testaavat ravintolaelämyksiä.

Tucsonissa sijaitseva El Charro -ravintolan omistaja Carlotta Flores hämmästyi saatuaan postissa kirjeen, jota ei todellakaan odottanut. Kirjekuoren oli lähettänyt Floresille 1990-luvulla työskennellyt nainen, joka oli työsuhteen aikana varastanut ravintolasta rahaa.

Varastelu vaivasi vuosikymmeniä


Kuoren sisältä paljastui käsinkirjoitettu kirje ja tuhannen dollarin (reilun 800 euron) arvosta riihikuivia seteleitä.

– Eräs kollegani rohkaisi minua ”unohtamaan” muutaman drinkin lyömisen kassaan ja sujauttamaan rahat taskuun. Jostain kumman syystä tein niin, kirjoitti kiitolliseksi entiseksi työntekijäksi itseään kuvaileva nainen.

Nainen kertoo, että kirkon kasvattina hänen olisi pitänyt ymmärtää asia paremmin.

– Onneksi olin surkea tarjoilija ja minut erotettiin ennen kuin varastin paria sataa dollaria enempää, kirje jatkui.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Asia oli jäänyt kuitenkin vaivaamaan naista vuosiksi.

– Koen edelleen tunnontuskia 20 vuotta sitten tapahtuneesta. Olen hyvin pahoillani siitä, että varastin sinulta. Ole kiltti ja hyväksy anteeksipyyntöni, tämä rahallinen korvaus sekä 20 vuoden korko. Luoja varjelkoon sinua ja perhettäsi, kirjeessä lukee.

Ravintoloistija aikoo palauttaa rahat

Kirjeen ja korvauksen saanut ravintoloitsija Flores kertoo KVOA-uutissivustolle, että entisen työntekijän ele teki häneen vaikutuksen.

– Laukkuni varastettiin juuri. Tällainen teko luo uskoa siihen, että maailmassa on hyvä ihmisiä.

Floresin tiedossa ei ole, missä hänen entinen työntekijänsä nykyisin on, mutta toivoo hänen tietävän, millaisen vaikutuksen teko häneen teki.

Ravintoloitsija ei aio pitää korkojen kera palautettuja rahoja, vaan lähettää ne takaisin tarjoilijalle – kunhan saa selville, missä tämä on.

Lähde: CNN, KVOA

***

Huippukokki kertoo Michelin-tähtien mystisestä taustasta 3:05

Lue myös:

    Uusimmat