Tänään, kesäkuun ensimmäisenä päivänä, koronakevät vaihtuu hieman vapaamaan kesään.
Kesäkuu tuo tullessaan lievennyksiä esimerkiksi kokoontumisrajoituksiin, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen, ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaikoihin sekä julkisten tilojen aukioloon.
Yksi tänään ovensa avaavista paikoista on Korkeasaaren eläintarha.
Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström kertoo, että eläimet ovat olleet uteliaampia sen suhteen, mitä tarhassa tapahtuu, kun siellä on ollut vähemmän ihmisiä.
– Kyllä ne varmaan osittain odottavat ihmisiä. Kyllähän me vierailijat ollaan vähän virikettä niille. Se on sellaista vaihtelua ja tapahtumaa päivään. Osa on uteliaampia, mutta osa varmasti suhtautuu hyvin välinpitämättömästi siihen, että tullaanko vai mennäänkö, Hellström sanoo.
Luen myös: Synkkä koronakevät vaihtui kesäksi: Näin Suomi muuttui yöllä, kun rajoituksia purettiin – MTV Uutiset seuraa: Ravintolat auki, harrastuspaikat avautuvat...
Sanna ei osaa arvata, millainen määrä ihmisiä Korkeasaareen saapuu, kun portit viimein avautuvat kello 10.
– Onko niin, että ihmiset ovat odottaneet tätä ja lähtevät isolla joukolla liikenteeseen vai onko niin, että vielä vähän varovasti lähdetään. Tietysti se on ilahduttavaa, että portit on ylipäänsä auki ja tänne päästään, Hellström kertoo.
