Pilvinen sää hillitsee rajoitusten lieventymisjuhlaa terasseilla: "Ei täällä ole ollut jonoja ovilla eikä minkäänlaista ryntäystä"

Ryntääkö kansa terassille heti aamusta? MTV seurasi suorana 8:40
MTV seurasi suorana, ryntäsikö kansa terassille heti aamusta.

Ravintolaliiketoiminta näytti maanantaina käynnistyvän rauhallisesti koronarajoitusten lieventymisen jälkeen.

Lounasasiakkaiden määrä pysyi lisääntyneiden etätöiden takia normaalia pienempänä, eikä olutterasseillekaan ollut suurta tungosta, mitä selitti paljolti pilvinen ja viileähkö sää.

Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan Juttutuvan terassille tuli ensimmäiset asiakkaat jo aamupäivän puolella, vaikka pilvinen sää ei terassilla istumista varsinaisesti suosinutkaan. Myös lounasasiakkaita oli liikkeellä, mutta etätyöskentelyn vuoksi määrät jäivät normaalista.

– Ihan iloisella mielellä asiakkaat tuntuvat olevan liikkeellä, kun ravintoloihin taas pääsee, Graniittiravintoloiden toimitusjohtaja Joonas Keskinen sanoi STT:lle.

– Tässä tutustutaan yhdessä asiakkaiden kanssa uudenlaiseen tekemiseen, kun esimerkiksi buffet-lounasta on nyt jakamassa kokki.

Ravintolarajoitusten lieventyminen näkyy Keskisen mukaan muun muassa siinä, että Hakaniemessä Juttutuvan tavoin sijaitsevan Meripaviljongin varaustilanne on maanantai-iltana selvästi normaalia kesäkuista maanantai-iltaa vilkkaampi.

"Normaalia hiljaisempaa"

Myös Tampereen keskustan Panimoravintola Plevnassa kauppa kävi normaalia kesäkuista maanantaita verkkaisemmin, vaikka ravintolarajoituksia nyt lievennettiinkin.

– Ihan hyvin tämä on alkanut, mutta ei tässä mitään suurta ryntäystä ole ollut, kertoo Plevnan talouspäällikkö Kaisa Ahmavuo sanoo.

Ahmavuon mukaan koronan myötä yleistynyt etätyöskentely vaikuttaa edelleen myös Plevnan asiakasmääriin.

– Kyllä meillä normaalisti on enemmän lounasasiakkaita.

Illaksi runsaasti varauksia

Kuopiossa ravintola Isä Camillon maanantai lähti liikkeelle tasaisen rauhallisesti, kertoo Ravintolamestarit Oy:n osakas Erkka Isotalo.

– Ei täällä ole ollut jonoja ovilla eikä minkäänlaista ryntäystä, Isotalo kertoo.

Isä Camillon terassin asiakaspaikoista oli puoliltapäivin käytössä vain noin viidesosa, mitä Isotalon mukaan selittää pilvinen, noin 15-asteinen sää.

Isotalon mukaan asiakkaat ovat olleet positiivisella mielellä liikkeellä, kun takeaway-annosten noutamisen sijaan he voivat jäädä nyt ravintolaan syömään.

– Illaksi on hyvin varauksia, joten kyllä tästä ihan vilkas päivä kaiken kaikkiaan tulee, Isotalo arvioi.

Aukioloaikoja ja asiakasmääriä rajoitettu

Ravintolat saavat tänään parin kuukauden tauon jälkeen avata ovensa, mutta aukioloaikoja ja asiakasmääriä on rajoitettu.

Ravintolat saavat olla auki enintään kello 23:een asti, ja alkoholin tarjoileminen on lopetettava kello 22. Ravintolaan saa ottaa sisään vain puolet nykyisiin lupiin kirjatusta asiakasmäärästä. Kaikille ravintola-asiakkaille pitää olla istumapaikka.

Lisäksi ravintoloiden tulee muun muassa ilmoittaa asiakkailleen näkyvästi, etteivät oireiset saa tulla ravintolaan. Myös käsien pesuun tai desinfiointiin tulee olla näkyvä mahdollisuus.

Ravintolat ovat olleet suljettuina huhtikuun alusta alkaen, mutta ruuan myynti ulos on ollut sallittua. Eduskunta hyväksyi perjantaina väliaikaisen lakimuutoksen. Hallituksen on määrä arvioida seuraavan kerran juhannusviikolla, onko rajoituksia syytä lieventää tai tiukentaa.

Lue myös:

    Uusimmat