Mykyta, 22, pakeni Mariupolista helvetin keskeltä kaksi kuukautta sitten – nyt hän on töissä jääkiekon MM-kisoissa Suomessa

Päälle päin ei voisi kuvitella, mitä Nokia Arenan mediakeskuksessa työskentelevä tummansiniseen huppariin pukeutunut nuori mies on viimeisen kolmen kuukauden aikana kokenut. Hupparissa lukee making miracles, ihmeitä tekemässä, kuten kaikilla muillakin jääkiekon MM-kisojen 1300 vapaaehtoisella.

Mykyta Zhdanoville jäähallissa oleminen on tuttua puuhaa. Hän työskenteli vielä hetki sitten HC Mariupolin jääkiekkojoukkueen myyntivastaavana. Hän järjesti ottelutapahtumia ja vastasi vuonna 2020 perustetun seuran lipunmyynnistä.

– Jääkiekon suosio kasvoi koko ajan Mariupolissa, Zhdanov kertoo.

Nyt jäähalli on pommitettu maan tasalle. Kuten lähes koko kaupunki.

Suojaan pommien keskeltä

Helmikuun 24. päivän aamuna helvetti oli irti.

– Äitini kertoi minulle, että Venäjä on aloittanut hyökkäyksen maahamme. En uskonut häntä. Katsoin sanomalehteä ja menin sokkiin.

Kodista meni sähköt ja vesi hyökkäystä seuranneena iltana. Vettä lähdettiin etsimään ulkoa.

Maaliskuun ensimmäisinä päivinä olosuhteet olivat karmivat. Zhdanovien kotipihassa ollut auto tuhoutui pommituksissa, ja perhe päätti hakeutua pois kotoa suojaan.

Zhdanovin isä työskenteli viime viikot uutisissa olleella Azovstalin tehtaalla, jonne perheen oli tarkoitus mennä. Armeija kuitenkin esti pääsyn, sillä tehtaan edusta oli miinoitettu.

Suojapaikka löytyi paikallisen miehen avustamana läheiseltä koulurakennukselta. Zhdanovit olivat koululla suojassa 13 päivää Venäjän pommittaessa kaupunkia.

– Teimme lounaamme avotulella. Vettä tai ruokaa ei ollut paljoa.

Ruumiita kaduilla

Maaliskuun 18. päivä armeija saapui kertomaan, että Mariupolista voitiin evakuoida ihmisiä. Zhdanovit lähtivät suojasta ja näkivät kaupungin tuhoutuneen.

– Näimme ruumiita kaduilla. Se oli todella rankkaa.

Pommitusten keskeltä pakenemisesta ei ole helppoa kertoa.

– Siellä on käynnissä humanitäärinen katastrofi. Meidän kaupunkimme ihmisillä ei ole vettä, sähköä eikä kaasua.

Mariupolista perhe pakeni ensin vajaan sadan kilometrin päähän Berdianskiin. Sieltä matkan oli tarkoitus jatkua Zaporižžjaan, mutta evakuointikäytäviä pommitettiin.

Perhe päätti lähteä kohti Eurooppaa Venäjän kautta.

Toista kertaa pakoon sotaa

Zhdanovit matkustivat ensin Krimille, josta junamatka Moskovaan kesti yli 30 tuntia. Moskovasta matka jatkui Pietariin ja sieltä edelleen bussilla Helsinkiin.

Nyt perhe asuu vastaanottokeskuksessa Tampereella, jonne he saapuivat 3. huhtikuuta. Isovanhemmat saapuivat perässä paria viikkoa myöhemmin.

Kerta ei ole ensimmäinen, kun Zhdanov perheineen pakenee sotaa. Vuonna 2014 he joutuivat jättämään kotinsa Donetskissa Venäjän miehityksen vuoksi. Mariupolissa perhe asui viimeiset puolitoista vuotta.

Unelmat jääkiekon parissa

Zhdanovin perhe pysyy Suomessa toistaiseksi. Kaikki riippuu siitä, miten sotatilanne Ukrainassa kehittyy.

Perhe viihtyy Tampereella, ja Zhdanov uskaltaa jo unelmoida tulevasta.

– Toivon, että saan töitä kisojen jälkeen ehkä Tampereelta, Turusta, Helsingistä. En tiedä, mutta haluan työskennellä jääkiekon parissa. Jääkiekko on elämäni.

Haastattelun loppupuolella hymy alkaa näkyä Zhadnovin kasvoilta.

– Olen perheeni kanssa alkanut opetella suomea. Se on todella vaikea kieli, Zhdanov sanoo nauraen.

Osaatko sanoa jotakin suomeksi?

– Totta kai! "Hyvää huomenta, hyvää päivää, mitä kuuluu, moi moi". Osaan myös numerot yhdestä kymmeneen.

Numerot tulevat kuin apteekin hyllyltä.