Muuttaisitko elämäntapojasi, jos tililtä löytyisi miljoonia? Tutkimus paljasti: Lottovoiton saaminen ei lisää terveyttä

Lottovoittajien elämäntavat eivät voittoa seuraavina vuosina muuttuneet terveellisiksi, eikä lottovoiton saaminen tehnyt ihmisestä terveempää.

Lottovoiton saaneet eivät ruotsalaistutkimuksen mukaan paranna elämäntapojaan eivätkä äkkirikastumisen jälkeen muutu aiempaa terveemmiksi. Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Tutkimuksessa seurattiin 3300 lottopelaajaa

Hyvätuloisten ja varakkaiden on pitkään tiedetty elävän muita terveellisemmin ja pitempään, mutta yhteyden taustalla olevalle mekanismille ei ole löydetty selkeää syytä. Ruotsalaistutkijat halusivatkin tutkimuksellaan selvittää muuttavatko ihmiset elintapojaan terveellisempään suuntaan äkillisen rikastumisen jälkeen.

Tutkimuksessa seurattiin 3300 ruotsalaista lottopelaajaa ja -voittajaa, joista osa ei ollut voittanut mitään ja osa jopa puolitoista miljoonaa euroa. Osallistujat olivat keskimäärin 48-vuotiaita seurannan alkaessa ja 60-vuotiaita sen päättyessä.

Voitto ei muuttanut elämäntapoja

Lottovoittajien elämäntavat eivät voittoa seuraavina vuosina muuttuneet terveellisiksi sen todennäköisemmin kuin muidenkaan osallistujien, tulokset osoittivat. Heistä yhtä moni liikkui edelleen liian vähän, söi epäterveellisesti, käytti liikaa alkoholia tai tupakoi. Voittajat eivät myöskään kokeneet terveydentilaansa paremmaksi kuin muut osallistujat.

Ruotsalaiset ovat aikaisemmin tutkineet samojen lottovoittajien mielenterveyttä ja onnellisuutta. Tulosten perusteella lottovoitto lisää kyllä ihmisen tyytyväisyyttä elämäänsä, mutta ei takaa onnellisuutta tai paranna mielenterveyttä.

Mistä erot johtuvat?

Pieni- ja suurituloisten terveyseroja on selitetty muun muassa sillä, että terveellisten elämäntapojen noudattaminen on monille liian kallista. Ruotsalaisten havaintojen valossa niin voi edelleenkin olla, mutta ainakaan yllättävä äkkirikastuminen ei saa ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan terveellisempään suuntaan.

Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat