Huomenta Suomessa keskusteltiin torstaina uudistuvista pakkausmateriaaleista ja siitä, miten muovi voidaan korvata ja miten nopeasti. Katso koko keskustelu videolta yltä!
Helsingin yliopiston elintarviketieteiden yliopistonlehtori Hanna Koivula kertoo, että pakkausmateriaalit kehittyvät ja uusia, ekologisempia ratkaisuja etsitään nyt juuri kovaa vauhtia.
Yksi esimerkki ovat Arlan uudet maitotuotteiden pakkaukset. Maitotölkin muovipinnoite on vaihdettu biopohjaiseen versioon, joka on tehty metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvästä mäntyöljystä.
Uudessa jogurttipakkauksessa on myös karsittu muovia, ja siitä jo yli puolet on tehty puusta.
Pakkaukset voi kierrättää samaan tapaan kuin aikaisemminkin, mutta niiden hiilijalanjälki on pienempi ja materiaali on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista.
LUE MYÖS: Asiantuntija penkoo perheen muovijätteet – katso, mikä kelpaa kierrätykseen
Muovia korvataan kuiduilla
Koivulan mukaan varsinkin muovin vähentäminen pakkauksissa näkyy jo vahvasti kauppojen hyllyillä.
– Tällä hetkellä kovassa nosteessa on se, että vähennetään muovin määrä tuomalla rakennetta esimerkiksi kuitupakkauksilla, tehdään moniosaisia pakkauksia, joissa on enemmän kuituja ja vähemmän muovia. Ylipäätään se, että korvataan fossiilista öljyä, siitä tehtyä muovia ja vähennetään sen määrää, ne ovat ne isot driverit tällä hetkellä, Koivula sanoo.
