Muistatko vielä? Tästä syystä helatorstaita vietetään
Tänä vuonna helatorstaita vietetään 13. toukokuuta. Tiedätkö, miksi päivää vietetään?
Helatorstai on kristillinen juhlapäivä, jota vietetään joka vuosi 40 päivää pääsiäisen jälkeen Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi. Helatorstain nimi juontaa juurensa ruotsin kielen sanasta helg eli pyhä. Vanhan uskomuksen mukaan helatorstai oli niin pyhä, ettei ruoho tai lehti puussa kasvanut.
Suomessa 1800-luvulla helatorstai oli yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhassa maatalouskulttuurissa helatorstaita edeltävän sunnuntain ja helatorstain välisinä päivinä kuljettiin kulkueina pelloilla rukoilemassa hyvää satoa.
Helatorstaihin liittyvää kansanperinnettä ovat helkavirret, helkajuhlat sekä helavalkeiden polttaminen helalauantaina.
Torstailta lauantaille ja takaisin
Helatorstai siirrettiin 1970-luvulla useiden muiden arkipyhien mukana torstaista lauantaiksi. Kirkko alkoi kuitenkin ajaa juhlapyhien palauttamista vanhoille paikoilleen.
Presidentti Mauno Koiviston vahvistama muutos kirkkolakiin astui voimaan 1.1.1990, josta lähtien helatorstai pysynyt omalla paikallaan arkipyhänä.
Artikkeli on uusinta vuodelta 2015.
Lue myös: Näin käytät vapaapäiväsi oikeasti hyödyksi: Älä ihmeessä tee yhtään mitään, käskee asiantuntija
Lähteet: evl.fi, ortodoksi.net, sak.fi
Uusimmat
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
06:17
Nobel-viikko alkaa, katso aikataulu palkintojenjaosta
-
06:13
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
06:03
Yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
-
06:02
Suomalaistähtien rallifiasko – Teemu Sunisen ulosajosta nostettiin esiin merkittäviä huomioita
-
05:56
Tilanne Kosovossa kärjistyi poliisin kuoltua väijytyksessä – paikalle 600 Nato-sotilasta
-
05:49
Lääkärikäyntien Kela-korvaus nousee kahdeksasta eurosta 30 euroon, hammaslääkärissä korvaus lähes kaksinkertaistuu
-
05:48
Kohtuuttoman pitkiksi venyneet rikosprosessit vaarantavat kansalaisten oikeusturvan – ”Meidän oikeusvaltio on kriisissä”
-
05:46
Turkki kosti itsemurhaiskun Ankaraan – hyökkäsi ilmasta Pohjois-Irakin kurdialueille
-
05:38
Kirkossa jaettiin ehtoollista, kun katto romahti: Useita kuolonuhreja Meksikossa
-
05:26
Tältä näyttää alkavan viikon sää: Kylmyys valahtaa Suomen ylle, pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti
-
05:11
Tuleeko valtion puuttua kalliisiin sähkösopimuksiin? Näin vastasivat eduskuntaryhmät Uutissuomalaisen kyselyssä
-
05:00
Salkkarit-hahmo pahoinpitelee toisen: "Jos se olisi minusta kiinni, olisit jo mulla alla"
-
00:01
Säätiöiltä yli puolen miljardin tuet: Tänne rahat menivät
-
23:03
Ukraina luottavainen Yhdysvaltain tuen jatkumiseen – MTV seuraa sotaa
-
22:34
Hurja käsirysy puhkesi huippukilpailussa – verta vuotava riitapukari lateli tappouhkauksia
-
21:49
Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut näyttelijä Mikko Penttilä ei peitellyt pettymystään: "Totta kai harmittaa"
-
21:42
Joku kaatoi Robin Hood -elokuvasta tutun vuorivaahteran Britanniassa: Paikallinen pubi tarjoaa muhkeata palkintoa syyllisen löytymiseksi
-
21:38
Suomalaispuolustaja vaihtaa NHL-seuraa
-
Lataa lisää