It's My Life -hitistään tunnettu Dr. Alban täytti elokuussa 59 vuotta. Lähes kuusikymppisen tähden tahti ei näytä hiipuvan.
Hammaslääkäriksi kouluttautunut dance-tähti Dr. Alban eli Alban Uzoma Nwapa on myynyt maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa albumia. Hänet tunnetaan parhaiten 1992 julkaistusta It's My Life -hitistään.
Muita Dr. Albanin hittejä ovat muiden muassa Sing Hallelujah sekä Look Who's Talking.
Dr. Alban syntyi Nigeriassa ja muutti Ruotsiin 23-vuotiaana opiskellakseen hammaslääketiedettä. Samoihin aikoihin hän toimi myös dj:nä ja alkoi tehdä omaa musiikkiakin. Taiteilijanimensä hän otti hammaslääkärin ammatistaan.
Vaikka Dr. Albanin uran kulta-aika oli 90-luvulla, on hän keikkaillut paljon vielä viime vuosina. Dr. Alban nähtiin viime kesänä myös Suomessa We Love The 90's -festivaalilla Helsingissä. Alla olevista kuvista näkee, miltä lähes 60-vuotias Dr. Alban näyttää nykyään.