Hallitus hakee kuumeisesti ratkaisua alueellisiin liikkumisrajoituksiin Helsingin Säätytalossa.
MTV Uutisten tietojen mukaan käsittelyssä olevassa tuoreimmassa lakiluonnoksessa liikkuminen olisi kiellettyä muuten kuin kotikunnan asuinpaikan lähipiirissä. Luonnoksessa on kuitenkin paljon poikkeuksia, jota myös suunnitelmista kuullut oppositio on ihmetellyt.
Sallittua olisi välttämätön liikkuminen esimerkiksi ruokakauppaan, apteekkiin tai pankkiin. Lisäksi voisi kulkea töihin, mennä mökille tai käydä lääkärissä, koulussa ja osallistua pääsykokeisiin tai ulkoilla lapsen kanssa.
Ulkoilua voisi harrastaa kahden muun henkilön kanssa samaan aikaan kodin läheisyydessä. MTV Uutisten tietojen mukaan myös ulkoilu perheenjäsenten kanssa olisi sallittua.
Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Miten hallitus vakuuttaa itsensä ja suomalaiset liikkumisrajoitusten välttämättömyydestä?
Kuten jo aiemmin on kerrottu, liikkumisrajoituksia kaavaillaan viiteen kaupunkiin eli pääkaupunkiseudulle ja Turkuun. Rajoitukset olisivat voimassa kolme viikkoa kerrallaan.
Lisäksi hallituksen pöydällä on myös kasvomaskipakko.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.
