Eeva Lehtimäen kommentti: Miten hallitus vakuuttaa itsensä ja suomalaiset liikkumisrajoitusten välttämättömyydestä?

Hallitus ei päässyt eilen sopuun liikkumisrajoituksista usean tunnin vääntämisen jälkeen. Neuvottelut tiedettiin vaikeiksi, koska erityisesti RKP, Vasemmistoliitto ja myös Vihreät suhtautuvat erittäin kriittisesti liikkumisrajoituksiin, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.

Ongelman ydin liittyy toimiin, jotka kajoaisivat ihmisten perusoikeuksiin, mutta samalla osa ministereistä ja puolueista myös haluavat selvät sävelet kahteen seikkaan. Yksi että liikkumisrajoituksilla on aidosti vaikutusta tautimääriin ja kaksi, että toimet ovat tässä tilanteessa välttämättömiä.

Median ja kansalaisten on ollut helppo nähdä omin silmin hallituksen ristiriidat. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi eilen kannattavansa uusia rajoituksia tautitilanteen saamiseksi kuriin ja heti hänen jälkeensä oman kritiikkinsä kertoivat julkisesti toimittajien edessä sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

Ei ole tarvinnut lukea rivien välejä.

Jo ennen maanantain neuvotteluja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli arvostellut Facebook-kirjotuksessaan kovasanaisesti suunnitelmia.

– Sellaista mallia, jossa virkavalta olisi katujen kulmilla tenttaamassa ulkona liikkuvilta liikkumisen syitä tai näiden yksityiselämään liittyviä tietoja, ei Suomeen haluta, Arhinmäki sanoo.

Moni ministeri on vähintäänkin ärsyyntynyt, että erillislakia liikkumisrajoituksista ja maskipakosta on valmisteltu pienessä piirissä, mutta samaan aikaan suunnitelmat ovat nopeammin median kuin ministerien tiedossa. Ajetaanko kovempia toimia ikään kuin annettuna julkisuuden kautta?

MTV Uutisten tietojen mukaan eilen illalla tilanne oli se, että toimien välttämättömyyden todistaminen sekä liikkumisen määrittelyt hiersivät neuvottelupöydässä.

Hallitus ei halua samanlaista arvovaltatappiota ja julkista lärväilyä kuin matkustusrajoitusten ja rajojen pakkotestauslain kanssa. Tämä kiireellä väsätty paketti nimettiin eduskunnassa lähes surkeimmaksi taloon tuoduksi lakiesitykseksi aikoihin.

Liikkumisrajoitukset pitääkin kirjoittaa niin selkeästi, että ne läpäisevät myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyn.

Kiireellä valmisteltu

Uutisten tavoittama hallituslähde luonnehtii neuvotteluihin tuotua esitystä kiireellä valmistelluksi. Sekään ei ole kovin mairittelevaa valtioneuvoston kanslialle, joka on vetänyt hanketta.

Tavallisen kansalaisen kannalta tilannetta hämmentävät myös asiantuntijalausunnot. THL on suositellut hallitukselle tiukkoja liikkumisrajoituksia jo maaliskuun alkupuolella.

Pahimman tautialueen HUS:n asiantuntijalääkärit ovat sekä kiirehtineet liikkumisrajoituksia että olleet valmiita ottamaan aikalisän, koska koronan nousukulma näyttää olevan taittumassa.

HUS:n johtajaylilääkärin Markku Mäkijärven mukaan nykyisellä tasolla potilasmäärät lisääntyvät ja aiheuttavat lisääntyvää kuormitusta terveydenhuollossa. Infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan taas liikkumisrajoitusten suhteen voisi vielä hieman odottaa.

Ei ole siis helppoa hallituksellakaan, joka haluaa tukeutua päätöksissään asiantuntijanäkemyksiin.

Mihin hallitus sitten pyrkii liikkumisrajoituksilla? Yksinkertaisesti sanottuna minimoimaan ihmisten väliset kontaktit. Taustakeskusteluissa esiin nousee kaksi ryhmää. Toinen ovat ostoskeskuksiin kokoontuvat nuoret. Lisäksi liikkumisrajoituksilla pyritään siihen, että suomalaiset eivät kokoontuisi juhlimaan yksityistiloissa.

Mikä muuttuu liikkumisrajoituksilla?

Samaan aikaan moni myös ihmettelee, että mikä arjessa muka muuttuisi liikkumisrajoituksilla. Jo nyt elämä pyörii vain työpaikan ja kodin välillä. Iso määrä suomalaisia on pystynyt vetäytymään myös etätöihin.

Ostosretket, juhlat ja uusien ihmisten tapaamiset ovat vain muisto ajalta ennen koronaa. Maskit ovat olennainen asuste aina kun kodin ovi aukeaa. Pää pidetään kasassa ulkoilulla kaverin kanssa.

Samaan aikaan yhä useampi on lopen kyllästynyt koko tautiin, vaikka ihan vielä ei pitäisi. Hallitus tekee varmasti parhaansa saadakseen viheliäisen taudin ja nopeasti leviävät muuntovirukset kuriin. Sosiaalisen mediaa seuratessa näkee, että turhautuminen purkautuu kansalaisten aggressiivisina viesteinä hallitusta kohtaan.

Henki on ihan toinen kuin viime keväänä. Niin hallituksen sisällä kuin myös kansalaisten keskuudessa.

Hallitus kertoo eduskuntapuolueille myös oppositiolle suunnitelmistaan tänään kello 16. Hallituksen omat neuvottelut jatkuvat kello 18.

Suomen mahdolliset liikkumisrajoitukset ovat vielä keveitä verrattuna muuhun Eurooppaan, jossa on ollut voimassa erilaisia todellisia ulkonaliikkumiskieltoja. Sekin on hyvä muistaa.

Jälleen kerran viestintä nousee keskeiseksi asiaksi, jos ja kun asiasta löytyy kompromissi hallituksen sisällä. Enemmän kuin uuvuttavan yksityiskohtaista listaa mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, ihmiset haluavat perustelut ja vastauksen kysymykseen miksi.

Pitkän käytävän päässä olisi hyvä olla ovi, josta pääsee ulos jossain vaiheessa. Tarvitaan maali, jota kohden taapertaa.

Hallituksen suurin haaste liikkumisrajoitustenkin kanssa on ihmisen ikävä toisen luo.

Lue myös:

    Uusimmat