MTV Uutisten tiedot: Anniskelu loppumassa keskiyöllä, asiakaspaikkoihin rajoituksia pahimmilla korona-alueilla

7:36
Hallitus kiistelee, suljetaanko kaljahanat puoliltaöin vai yhdeltä aamuyöllä – näin tuumasi ravintoloitsija asiasta maanantaina.

Hallitus rajoittaa ravintoloiden aukioloaikoja ja toimintaa kiihtyneen koronatilanteen vuoksi.

MTV Uutisten tietojen mukaan hallituksen iltapäivän neuvotteluihin on tulossa ehdotus, jonka mukaan anniskelu ravintoloissa loppuisi kello 24. Kiinni ravintolat menisivät tuntia myöhemmin.

Asiakaspaikkoja on tarkoitus rajoittaa niillä alueilla, joissa korona on kiihtymisvaiheessa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla koronatartunta on jo tässä vaiheessa.

Asiasta neuvotellaan edelleen pienemmällä ministeriryhmällä, ja koko hallitus on koolla kello 16 eteenpäin Säätytalossa.

Asia pyritään pohjustamaan mahdollisimman valmiiksi ennen neuvotteluja, jotta päätös saadaan vietyä läpi ripeällä aikataululla jo tänään.

Lisäksi hallituksessa valmistaudutaan yritysten tukemiseen loppuvuoden aikana. Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan yrityksiä voitaisiin tukea samantyyppisellä tuella kuin mitä aiempi kustannustuki oli.

Tukea voisivat hakea nyt kevättä helpommin myös tapahtumajärjestäjät ja ravintolayrittäjät, jotka kärsivät tulevista rajoituksista.

Kiuru otti asian esiin MTV:llä

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ennakoi jo perjantaina MTV:n Uutisextran haastattelussa, että ravintoloiden aukioloa pitää rajoittaa.

– Kun ollaan ahtaissa olosuhteissa ja kovan musiikin yli huudetaan, siellä myös tartunnat leviävät ja se liittyy näihin ryppäisiin. Siltä osin työvälineet on saatava käyttöön sekä pikkutuntien osalta että näiden kiihtymisvaiheessa olevien maakuntien työkaluiksi, Kiuru totesi.

Hallituslähteiden mukaan hallitus pyrkii ratkaisussaan arvioimaan rajoitusten taloudelliset vaikutukset sekä ottamaan huomioon myös alueelliset erot koronatilanteessa.

Yöravintolat kokevat kovan iskun, jos anniskelu päättyy jo aikaisemmin kuin kello yksi yöllä. Se olisi matkailu- ja ravintola-alan edunvalvoja Mara ry:n mielestä katastrofi.

– Olemme arvioineet, että jos anniskelu loppuisi kello yhdeltä ja ravintolat suljettaisiin kello kahdelta, niin se mahdollistaisi jollain tavalla kannattavan liiketoiminnan, mutta kaikki sitä aikaisemmat ajat ovat alalle katastrofi, Mara ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi sanoi eilen MTV:n Uutisille.

Hallituksen uudet rajoitustoimet ovat joka tapauksessa  ikävä uutinen yöravintoloille.

– Kyllä se yöravintoloille on kova isku, koska niissä tulos tehdään käytännössä perjantai- ja lauantai-iltoina. Silloin on muutamia tunteja, jolloin asiakkaita on,  Lappi muistuttaa.




Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja