MTV Uutisextra: Lipponen linjaa, miten Suomen EU-rooli pannaan kuntoon: "Ei riitä, että luetellaan vain asiat, missä sanotaan ei"

Pitkän linjan poliitikon, entisen pääministeri Paavo Lipposen mielestä Suomen pitää olla aloitteellinen ja ottaa aktiivisempi rooli EU:ssa.

Paavo Lipponen on MTV3:n Uutisextra-ohjelman vieraana kello 19.10.

Lipponen pitää erittäin tärkeänä, että yhtenäisyys säilyy Euroopan unionissa, kun EU:ta kehitetään. Muuten vaarana on, että syntyy kahden eri blokin maita.

– Jos puhutaan komission jäsenten vähentämisestä, niin silloin tullaan myöskin siihen kysymykseen, että miten suurten maiden ja pienten maiden suhteet järjestyvät ja tässä meidän täytyy tietysti pitää puoliamme.

Jotta tämä onnistuisi, on tärkeää olla mukana EU:n ytimessä, kehittämässä unionia.

– Suomen täytyy olla vaikuttamassa aloitteellisesti, sen sijaan että luetellaan vain ne asiat missä sanotaan ei.

Paavo Lipposen mielestä nykyisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) peruslinjaukset ovat kohdallaan. Suomen pitää tehdä läheistä yhteistyötä EU:ssa samanmielisten maiden kanssa.

– Kuten Saksa ja Hollanti. Nyt on myös kyse siitä, että meidän pitäisi vetää myös Ruotsi ja Tanska mukaan tähän, kun Britannia jää pois.

Ei ennakkoasetelmia vaan asiat tarkistettava ensin

Suomen ei pidä lähtökohtaisesti esimerkiksi sanoa, että ei tarvita yhteisvastuuta. Ensin täytyy selvittää mitä yhteisvastuu tarkoittaisi ja vasta sen jälkeen muodostaa oman kannan.

Yhteinen talletussuoja tarvitaan Lipposen mukaan, mutta ensimmäiseksi täytyy tarkastella pankkien tilannetta yhteisillä kriteereillä ja sen jälkeen päättää, lähteekö Suomi tähän mukaan vai ei.

Yhteinen eurooppalainen puolustus, tiedusteluyhteistyötä parannettava

Euroopan yhteisestä puolustuksesta on ollut paljon puhetta viime aikoina varsinkin sen jälkeen, kun Donald Trump valittiin USA:n presidentiksi. Paavo Lipponen näkee yhteisen puolustuksen mahdollisuutena.

– Hyvin paljon voidaan tehdä puolustuksen vahvistamiseksi, asetuotantoyhteistyöllä. Mistä pitää aloittaa on tämä kyberturvallisuus, koska kyberuhka on yhtä vakava nykypäivänä kuin suora sotilaallinen voimankäyttö.

Terrorismivastaisessa yhteistyössä tietoja pitää ehdottomasti vaihtaa nykyistä tehokkaammin.

– Turun tapauksessa ei ollut tietoja henkilöstä, joka oli Saksassa raskailla kirjoilla. Samoin Belgiassa ja Britanniassa. Voidaan tehdä paljon, yhteistä tiedustelua pitää parantaa eurooppalaisella tasolla.

Kohottaakseen kansalaisten turvallisuudentunnetta pitäisi saada EU:n ulkorajat hallintaan ja muuttoliike hillittyä. Yhteistyö Afrikan kanssa on erittäin tärkeää Euroopan tulevaisuuden kannalta.

– Afrikassa tavallaan ratkaistaan Euroopan tulevaisuus, kun siellä väestö kasvaa hyvin voimakkaasti.

Maahanmuuttajien kotoutukseen täytyy myös muistaa panostaa, jotta yhteiskuntamme pysyy turvallisena.

"Tarvitaan sosiaalista Eurooppaa"

Oikeistopopulistipuolueiden esille nousuun Euroopassa on useampi syy.

Lipponen mainitsee maahanmuuton lisäksi yhteiskunnallisen puolen. Tämä tuli selkeästi näkyviin Saksan vaaleissa, kun AfD (Alternative fur Deutschland) sai noin 13 prosenttia äänistä, ja suuri osa niistä nimenomaan entisen Itä-Saksan alueilla.

– Tarvitaan sosiaalista Eurooppaa, työttömyyden vähentämistä ja pienituloisten aseman parantamista.

 

Lue myös:

    Uusimmat