Niinistön puhe sai ruusuja ja risuja Suomen europarlamentaarikoilta

Turvapaikanhakijat ovat Euroopassa rajujakin mielipiteitä herättävä aihe, Euroopan parlamenttia myöten. Suomalaiset europarlamentaarikot sekä kiittelevät että arvostelevat presidentti Sauli Niinistön puhetta.

Sosiaalidemokraattien Liisa Jaakonsaari sanoo arvostavansa puhetta, mutta muistuttaa, että Euroopassa on varauduttava siihen, että ihmisiä on liikkeellä useista syistä Euroopan lähialueilla. Hän muistutti Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen eilen Euroopan parlamentissa Strasbourgissa pitämästä puheesta.

– Hän sanoi, että Eurooppa on kestänyt pahempaankin. Vuonna 1946 Saksaan siirtyi 12 miljoonaa ihmistä, jotka olivat lähteneet tai lähetetty liikkeelle rautaesiripun takaa, ja Saksan sisäinen muuttoliike oli useita miljoonia ihmisiä. Kyllä Eurooppa kestää, jos siihen on poliittista halua.

Keskustalainen Anneli Jäätteenmäki ja kokoomuksen Petri Sarvamaa kehuivat puhetta.

– Se oli tasapainoinen ja tosiasiat tunnustava. Presidentin puhe isolla P:llä, ja hänhän sanoi, että hädänalaisia tulee auttaa, Jätteenmäki sanoo.

"Päätösten toteutus puuttuu"

Jäätteenmäen mielestä Eurooppaan tulevat haastavat eurooppalaisia arvoja. EU:n on etsittävä yhteisiä ratkaisuja, hän sanoo.

– Esillä ovat olleet esimerkiksi rahan antaminen pakolaisleireille ja rajavalvonta, mutta kumpikaan näistä EU:n päätöksistä ei ole vielä toteutunut, hän toteaa. 

Sarvamaa uskoo että kriisi selätetään ja sanoo, että EU on jo reagoinut viime vuonna. Jos EU on hidastellut, niin ovat myös jäsenmaat, koska yhteistä näkemystä niiden välillä ei ole.

"Saksa toimii pian"

– Suuret ratkaisevat toimenpiteet tulevat suurten maiden toimesta. Veikkaan että Saksa lähiviikkoina tai kuukausina ilmoittaa radikaaleista toimista rajojensa suhteen. Jos ja kun Saksa ryhtyy sulkemaan rajojaan, se heijastuu välittömästi muihin jäsenvaltioihin, ja lisää painetta (turvapaikkakysymyksen) nopeaan käsittelyyn, Sarvamaa pohtii.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho katsoo, että Euroopan suurin ongelma ei ole rajavalvonta, vaan se, ettei unionissa ole yhteistä poliittista näkemystä maahanmuutosta. 

"Kylmästi pitää käännyttää"

– Euroopan pitäisi kylmästi käännyttää kaikki laittomasti (Eurooppaan) yrittävät, palauttaa jo tulleet leireille ja käyttää humanitaariset resurssit leirien olojen kohentamiseen, jotta ihmisillä vähemmän tarvetta Eurooppaan, Halla-aho toteaa.

Vihreiden Heidi Hautala sanoo olevansa surullinen Niinistön puheesta.

Hän otti esiin Suomen melko hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka turvapaikka-hallinto toimii, kun siihen on laitettu resursseja. Hän myös tarttui Niinistön puheen kohtaan Syyrian tilanteen poliittisesta ratkaisemisesta.

"Rauhanrakentajan hetki nyt"

– Kun Suomi pitää itseään edelleen ilmeisesti yhä rauhanrakentamisen suurvaltana, niin nyt jos koskaan Suomen panosta tarvittaisiin. Onko Suomi tehnyt kaiken minkä se voi? Luulen, että se voisi tehdä enemmän. On puututtava perimmäisiin syihin, jotka ajavat ihmisiä kotiseuduiltaan, ja kehitysyhteistyö on siinä aivan uudessa arvossa. Siihen Suomenkin tulisi satsata sen sijaan, että varoja on nyt lyhytnäköisesti vähennetty, Hautala pohtii.

Katso presidentti Sauli Niinistön puhe alta:

Lue myös:

    Uusimmat