MTV Uutiset tutustui VR:n kauppaamiin juna-asemiin – onko tässä varsinaisia helmiä asuin- ja yrityskäyttöön?

Matkustaja-asemien odotustilojen ja lipunmyynnin merkitys on vähentynyt, kun lipunmyynti on siirtynyt digitaalisiin kanaviin.  Tästä syystä VR luopuu lähivuosina 25 matkustaja-asemasta ympäri Suomea. VR:n päätös asemarakennusten luopumisesta tukee VR:n mukaan osaltaan myös junaliikenteen kilpailun avautumista.

MTV Uutisten toimittaja Sanna Ketola tutustui Etelä-Suomessa viiteen asemarakennukseen kiinteistönvälittäjä Risto Volasen (Pasi Volanen Oy) kanssa. Tutustumisen kohteeksi pääsivät Riihimäen, Hyvinkään, Jokelan, Järvenpään ja Keravan asemat.

Kiinteistönvälittäjä antoi arvionsa kaikista viidestä asemarakennuksesta sen suhteen, millaista jatkokäyttöä asemille voisi harkita.

Yllä olevalta videolta pääset kurkistamaan kootusti kaikkiin viiteen asemarakennukseen! Alempana tässä jutussa löydät viiden paikkakunnan asemavierailut erikseen.

Matkustaja-aseman muuttaminen asuinkäyttöön hankalaa

VR:n kiinteistökehityspäällikkö Kai Perhola kertoo MTV Uutisille, että asemarakennuksista on aika-ajoin kysyntää. Asemarakennusten hinta vaihtelee paljonkin.

– Joistain sadoista tuhansista euroista puhutaan maakuntien asemien kohdalla. Toki jokin yksittäinen asema voi jäädä alle sadantuhannenkin.

Mikäli yksityinen henkilö haaveilee entisen matkustaja-aseman muuttamisesta asuinkäyttöön, tulee muutoksen eteen nähdä vaivaa. Rakennusten takana seisovat vahvat säädökset.

Perholan mukaan matkustaja-aseman muuttaminen asuinkäyttöön on teknisesti vaikeaa.

– On toki asemia, jotka ovat siirtyneet yksityisten henkilöiden kodeiksi paikoilla, missä junaliikennöinti on jo lakannut.

Alla olevista videoista pääset kurkistamaan Riihimäen, Hyvinkään, Jokelan, Järvenpään ja Keravan asemille erikseen.

Kiinteistönvälittäjä näkee Riihimäen matkustaja-asemassa suuria mahdollisuuksia asuinkäyttöön. Kurkista aseman sisälle yllä olevalta videolta.

Katso yllä oleva video: Voisiko Hyvinkään juna-asema olla tuleva unelmakotisi? Upea tila saa kiinteistönvälittäjän vaihtamaan mielipidettään viime metreillä: "Perun kaikki puheeni!"

Kuinka kompakti Jokelan juna-asema soveltuisi asuinkäyttöön? Kiinteistönvälittäjä näkee rakennuksessa enemmänkin potentiaalia yritystoimintaan. Katso yllä oleva video!

Soveltuisiko Järvenpään matkustaja-asema upealla sijainnillaan majoitustoimintaan? Katso videolta yllä, miltä asema näyttää sisältä ja kuuntele kiinteistönvälittäjän arviot rakennuksen käyttömahdollisuuksista.

Onko Keravan juna-asema paikallisyrittäjien tuleva helmi? Kiinteistönvälittäjä näkee rakennuksella mahdollisuuksia kasvavalla paikkakunnalla. Kurkista asemalle videolta yllä!

Lue myös:

    Uusimmat