MTV Uutiset seurasi Venäjän mielenosoituksia: Yli 900 pidätetty – sosiaalisessa mediassa leviää videoita poliisiväkivallasta

Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi tuomittiin ehdottomaan vankeuteen Venäjällä – tuomio suoritetaan vankileirillä 1:08
Video: Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi tuomittiin ehdottomaan vankeuteen Venäjällä – tuomio suoritetaan vankileirillä

Venäjällä tuomioistuin muutti oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kolmen ja puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion ehdottomaksi. Tuomio kärsitään vankileirillä. 

Koska hän on istunut kotiarestissa vuoden, vankeusaikaa jää kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Hän vapautuu syyskuussa 2023, jos Navalnyi istuu koko tuomion. 

Tiistai-iltana Navalnyin kannattajat ryntäsivät kaduille osoittamaan mieltä tuomiota vastaan. Myös lukuisat valtioiden johtajat ilmaisivat vastustuksensa oppositiopoliitikon vankeustuomiolle.

MTV Uutiset seurasi tilannetta hetki hetkeltä tiistaina:

23.50: Seuranta päättyy tältä illalta tähän.

23.45: OVD-infon mukaan 918 ihmistä on pidätetty ympäri Venäjän mielenosoitusten yhteydessä. 573 henkilöä on pidätetty Moskovassa.

23.27: Tuoreimman tiedon mukaan poliisi on pidättänyt tänään yhteensä 750 henkilöä. 

23.16: Poliisin kovista otteista leviää videoita sosiaalisessa mediassa. Alla olevalla videolla poliisit ottavat autosta henkilön ja ainakin yksi heistä potkaisee häntä.  

23.05: Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kertoo Twitterissä, että poliisi löi pampulla päähän 17-vuotiasta Navalnyin kannattajaa Fjodor Hudokormovia, joka oli tilanteessa tekemässä suoraa lähetystä. 

23.02: Ainakin 679 ihmistä on pidätetty tänään Venäjällä. Noin puolet heistä päivällä Navalnyin oikeudenkäynnin aikaan. 557 on pidätetty Moskovassa, 108 Pietarissa. 

Kansalaisjärjestö OVD-info raportoi pidätyksistä.

22.43: Moskovasta leviää hurja video sosiaalisessa mediassa. Videolla poliisit hakkaavat mielenosoittajia pampuilla. 

22.33: Kanada tuomitsee Navalnyin saaman vankeustuomion ja vaatii pidätettyjen vapauttamista, sillä he ovat vain harjoittaneet oikeuksiaan. 

22.21: Venäjällä on pidätetty tänään yli 500 ihmistä. Asia selviää kansalaisjärjestö OVD-infon luvuista. Pidätykset ovat tapahtuneen Navalnyin oikeusistintoa ennen ja sen jälkeen. 

Pidätyksistä vajaat 500 on tehty Moskovassa. 

22.14: Meduza-sivuston kirjeenvaihtajan mukaan arviolta 2 000 mielenosoittajaa marssii Moskovan lävitse. 

22.08: Independent-lehden Moskovan kirjeenvaihtajan mukaan enimmäkseen nuoria on liikkeellä kaduilla. Hän kuvaa noin 2 000 hengen joukkoa. Kello on Moskovassa 23.09.

22.07: Suora lähetys on katkennut hetkeksi.

21.49: Pienehkö väkijoukko kulkee Moskovan keskustassa huutaen "Venäjä ilman Putinia" ja "Putin on varas". Moscow Timesin mukaan kyseisiä huutoja kuullaan usein Navalnyin kannattajien protesteissa. 

21.44: Poliisit ottavat muutamia kiinni, Reutersin kuvaajaa hätistellään kauemmaksi. 

21.42: Reutersin kuvanauhalla näkyy, kun yksi mielenosoittaja otetaan kiinni ja kannetaan pois. 

21.35: Ulkoministeri Pekka Haavisto kirjoittaa Twitterissä, että Navalnyin tuomio sotii oikeustajua vastaan. 

– Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo aiemmin todennut alkuperäisen ehdonalaistuomion perusteettomaksi, Haavisto kirjoittaa.

21.33: Kuvatoimisto AOP:n kuvien mukaan Moskovassa poliisilla ja mielenosoittajilla on ollut yksittäisiä yhteenottoja. 

21.28: Euroopan unionin ulkopolitiikan päällikkö Josep Borrell vaatii Navalnyin vapauttamista. 

21.19: Suomen pääministeri Sanna Marin kirjoittaa Twitterissä, ettei Navalnyin tuomiota pidä hyväksyä.

– Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että Navalnyin ensimmäinen tuomio on mielivaltainen ja kohtuuton, hän kirjoittaa.

21.18: Reutersin videolla kuuluu huutoa ja ihmisiä juoksee pakoon. 

21.08: Latvia ja Liettua vaativat EU:lta lisäpakotteita Venäjää vastaan Navalnyin tuomion vuoksi.

21.07: Reutersin kuvanauhan perusteella kaupungissa on toistaiseksi varsin rauhallista. 

21.05: Venäjän ulkoministeriö sanoo, ettei lännen vaatimukset vapautuksesta ole todenmukaisia. Asiasta kertoo uutistoimisto TASS.

– Suosittelemme, että jokainen huolehtii omista ongelmistaan, ministeriön edustaja sanoi. 

21.02: Ranskan presidentti Emmanuel Macron ei hyväksy Navalnyin tuomiota ja vaatii hänen vapauttamista. 

20.54: Mellakkapoliisit ovat vieneet toimittajat pois aukiolta, jonne Navalnyin kannattajat on kutsuttu protestoimaan. Aukio sijaitsee Kremlissä. Asiasta on raportoitu avoimella Telegram-viestintäpalvelussa. Asiasta kertoo The Moscow Times.

20.46: Navalnyn lakimiehet sanovat valittavansa päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Asiasta kertoo The Moscow Times.

20.43: Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistöpitää Navalnyin tuomiota kovana. Hån kommentoi asiaa Ylelle.

20.32:Myös Independent-lehden Moskovan kirjeenvaihtajan Twitter-videolla näkyy, että poliisi on paikalla kaupungin keskustassa.

20.27: Poliisi on määrännyt kolme metroasemaa suljettavaksi Moskovan keskustassa sen jälkeen, kun Navalnyin tukijat kutsuivat mielenosoitukset koolle. Asiasta kertoo Moscow Times.

20.21: Venäläisen oppositiomedian toimittaja on kuvannut videota moskovalaiselta aukiolta, jonne mielenosoitukset on kutsuttu koolle. Videon mukaan poliisi on runsaslukuisesti paikalla. 

20.09: Myös Saksa vaatii Navalnyin vapauttamista.

19.57: Yhdysvallat on syvästi huolissaan Navalnyin tuomitsemisesta vankeuteen. Asiasta kertoo ulkoministeri Anthony Blinken Reutersin mukaan. 

Yhdysvallat vaatii myös Navalnyin vapauttamista. 

19.54: Navalnyin tukijat ovat kutsuneet mielenosoittajat moskovalaiselle aukiolle. Moscow Timesin mukaan aukiolle sekä oikeuteen on asetettu suuri määrä poliiseja. 

19.49: Britannia vaatii Navalnyin välitöntä vapauttamista. Asiasta kertoo ulkoministeri Dominic Raab.

19.48: Navalnyi aikoo valittaa tuomiostaan, Reuters kertoo. 

19.47: Tuomari katsoi, että Navalny oli toiminut vastoin ehdonalaisen ehtoja. 

Ehtojen mukaan Navalnyin olisi pitänyt kaksi kertaa kuukaudessa tavata ehdonalaisavustajan kanssa, sen jälkeen kun hän pääsi pois berliiniläissairaalasta, jossa häntä hoidettiin Novichok-myrkytyksestä.

19.36: Uutistoimisto Reuters kertoo, että Navalnyin tukijat ovat välittömästi kutsuneet koolle uudet mielenosoitukset Moskovaan.

19.23: Tuomioistuin on langettanut Navalnyille vankilatuomion. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Tuomioistuin muutti oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin 3,5 vuoden ehdollisen vankeustuomion ehdottomaksi. Koska hän on istunut kotiarestissa vuoden, vankeusaikaa jää 2,5 vuotta.

19.15: Tuomari on nyt palannut oikeussaliin ja aloittanut tuomion antamisen, kertoo The Moscow Times.

17.00: Venäjällä oikeudenkäynti oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyia vastaan on päättynyt, ja tuomari on vetäytynyt harkitsemaan päätöstään, kertoo Moscow Times -lehti. Syyttäjä vaatii Navalnyin aiemman 3,5 vuoden ehdollisen vankeustuomion muuttamista ehdottomaksi.

Koska Navalnyi on aiemmin istunut kotiarestissa vuoden, jäisi vankeusaikaa käytännössä jäljelle kaksi ja puoli vuotta. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on todennut Navalnyin alkuperäisen, vuonna 2014 saaman kavallustuomion "mielivaltaiseksi ja kohtuuttomaksi".

16.34: Poliisi on pidättänyt 311 ihmistä Venäjällä Navalnyin oikeudenkäynnin aikaan, kertoo uutistoimisto Reuters. 

15.27: Puheenvuoro jatkuu. Navalnyi kehottaa ihmisiä olemaan pelkäämättä. 

– Se ei ole tärkeintä, miten tämä päättyy minun kannaltani. Minua ei ole vaikeaa saada telkien taakse. Tärkeintä on, miksi tämä tapahtuu. Jotta valtava ihmismäärä pelkäisi. Yksi laitetaan vankilaan pelotellakseen miljoonia. Toivon todella, että ihmiset eivät pelkäisi. Koska koko maata ei voi laittaa telkien taakse.

15.20: Navalnyi pitää puheenvuoronsa. 

– Olen loukannut Venäjän presidenttiä verisesti sillä, että selvisin myrkytyksestä. Selvisin hengissä hyvien ihmisten ansiosta – niitä ovat lentäjät ja lääkärit. Sen jälkeen loukkasin (Venäjän hallintoa) vielä syvemmin – en piiloutunut. Sen jälkeen tapahtui täysin kamalia asioita – tutkin myrkytystäni. Todistimme, että juuri Vladimir Putin yritti myrkyttää minut.

15.05: Oikeudenkäynti jatkuu jälleen. Navalnyin puheenvuoro on seuraavaksi.

13.45: Sosiaalisessa mediassa on alkanut levitä jälleen järkyttäviä videoita poliisien harjoittamasta pahoinpitelystä Navalnyin tukijoita kohtaan.

13.24: Tuomioistuin ilmoitti kahden tunnin ruokatauosta. Navalnyi vitsaili jälleen ja kysyi, voisiko kenties tilata McDonald'sista ruokaa ja onko ruokalistaa nähtävillä.

12.46: Uutistoimisto Interfaxin mukaan yli 200 ihmistä on nyt pidätetty Moskovan oikeustalon lähistöllä. Itse oikeustalo on eristetty täysin ja sinne on liki mahdotonta päästä, koska kymmenet mellakkapoliisit vartioivat sitä.

12.27: Venäjän presidentin tiedottajan Dmitri Peskovin ja  Venäjän ulkoministeriön tiedotusosaston johtajan Maria Zaharovan mukaan Navalnyin oikeudenkäynnissä paikalla olevat diplomaatit sekaantuvat laittomasti maan sisäisiin asioihin. Paikalla seuraamassa oikeudenkäyntiä on suurlähettiläitä muun muassa Ruotsista, Norjasta, Alankomaista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Saksasta, Latviasta, Liettuasta ja Isosta-Britanniasta.

Ison-Britannian Venäjän suurlähetystö vastasi, että diplomaattien läsnäolo on yleinen käytäntö.

11.36: Jälleen toimittaja on pidätetty, vaikka hänellä on selvästi pressikortti näkyvillä.

11.27: Ihmisten pidättäminen Moskovan oikeustalon alueen viereisillä kaduilla jatkuu edelleen.

10.56: Aivan viime hetkellä Navalnyin syyttäjä vaihtui. Syytä tähän ei kerrottu.

10.50: Navalnyin asianajaja puhuu oikeussalissa. Hänen mukaansa Navalnyin toipumisjakso Saksassa päättyi 15. tammikuuta ja heti 17. tammikuuta hän saapui Venäjälle, missä joutui pidätetyksi passintarkastuksen yhteydessä. Asianajaja kertoo, että Navalnyi olisi kyllä ilmoittautunut viranomaisille, mikäli häntä ei olisi pidätetty. Näin ollen Navalnyita vastaan nostetut syytteet ovat puolustuksen mukaan perusteettomia.

10.30: Meduzan mukaan myös kaksi Mash-sivuston toimittajaa on pidätetty. 

Navalnyi lähetti oikeudesta terveisiä aiemmin mielenosoituksissa pidätetylle Julia-vaimolleen.

– Julia, näin sinut televisiossa jopa minun vankilasellissäni. Siellä sanottiin, että rikot järjestyssääntöjä. Tuhma tyttö, olen ylpeä sinusta!

Navalnyi viljeli muutenkin vitsejä oikeudenkäynnin aluksi. Esimerkiksi kun syyttäjä kysyi hänen asuinpaikkaansa, Navalnyi vastasi asuvansa tätä nykyä Matrosskajan vankilassa.

10.20: Aleksei Navalnyi on saapunut Moskovan tuomioistuimeen. Oikeustalon alue on eristetty kauttaaltaan.

10.08: Meduza-verkkosivuston mukaan pidätykset oikeustalon lähettyvillä ovat jo alkaneet. Ainakin 23 ihmistä on pidätetty. Paikalla olevan Dozhdin erikoistoimittajan mukaan mellakkapoliisit ovat pidättäneet vain nuoria miehiä.

Lue myös:

    Uusimmat