Suomen Olympiakomitean uuden toimitusjohtajan valinta on loppusuoralla. Yksi vahvimmista ehdokkaista vaikutusvaltaiseen pestiin on MTV Urheilun tietojen mukaan yllätysnimi Taina Susiluoto.
Olympiakomitean nykyinen toimitusjohtaja Mikko Salonen ilmoitti helmikuun alussa, että hän jättää tehtävänsä kesäkuun lopussa. Toimitusjohtajan virka meni avoimeen hakuun, joka päättyi muutamaa viikkoa myöhemmin.
Nyt nimitys on lähellä ja loppusuoralla on MTV Urheilun tietojen mukaan enää kolme nimeä, joista Olympiakomitean kannalta houkuttelevin ehdokas on Elinkeinoelämän keskusliiton johtoryhmän jäsen Taina Susiluoto.
LUE MYÖS: Olympiakomitea: kolmaskin epäasiallisen käytöksen epäily tutkintaan
Susiluoto on koulutukseltaan juristi ja hän on toiminut lähes kahdenkymmenen vuoden ajan virkamiestehtävissä. EK:ssa hän aloitti johtajana reilut neljä vuotta sitten, missä hänen vastuualueellaan ovat myös HR-johtajan tehtävät.
Viime vuoden keväästä lähtien Susiluoto on istunut Olympiakomitean markkinointiyhtiön hallituksessa. Suomen Olympiakomitea Markkinointi Oy toimii Suomen Olympiakomitea ry:n alla. Yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ovat samat henkilöt kuin yhdistyksen puolella – eli tällä hetkellä Mikko Salonen ja .

